Elämää ja retoriikkaa
Viime vuosikymmenen hittihistorioitsija Yuval Noah Harari rakentaa kirjansa Sapiens sen ajatuksen ympärille, että ihmiskunnan sivilisaation perusta ja voimavara on ollut kyky puhua.
Yhteisen kielen ansiosta ihmiset saattoivat yhdistää voimansa ja älynsä, tukea toisiaan ja löytää parhaan idean. Kielen avulla voitiin luoda myös silmille näkymättömiä abstraktioita ja yhteistä maailmankuvaa: uskonnot, raha, osakeyhtiö, demokratia, kaupunginosayhdistys ja rakkaus.
Onneksi esi-isämme, varhaiset homo sapiensit tai heitä edeltäneet homo erectukset, eivät osanneet laatia muistioita ja strategiatekstejä. Olisi jäänyt tulenteko keksimättä, jos idean löytänyt olisi koettanut luoda intoa ja yhteishenkeä kertomalla tulevan kauden keskeisistä tavoitteista, joiden kehittämiseen kohdennetaan resursseja pitkäaikaisstrategian mukaisesti. Toiset olisivat vaivihkaa kaiverrelleet omia savitaulujaan hajamielisesti ja enintään teeskennelleet läsnä olevaa.
Jos haluaa saada maailmassa jotain aikaan, on puhujan synnytettävä innostusta ja uskoa asian tärkeyteen. Tarvitaan kykyä luoda toiveita ja haaveita: hei, olen keksinyt, tulkaa mukaan, kokeillaan yhdessä! Tätä tarvitaan niin työpaikkojen kehittämisseminaareihin kuin juhliinkin.
