Nollasummapeliä

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ei ole helppoa olla suomalainen miestutkija. Siinä missä Toronton yliopiston psykologian professorin Jordan B. Petersonin vierailu Helsingissä sai runsaasti julkisuutta, kotimaisten miestutkijoiden tekemiset eivät uutismedioita juurikaan kiinnosta.

Mitä tulee sukupuolta koskevaan tutkimukseen, mediassa toimii vain kolme tarinaa: ”naisia ja miehiä erottaa x”, ”miehet on unohdettu” ja ”feministit kieltävät”.

 

Ensimmäinen tarina on tiedesivujen vakiouutinen, joissa otsikoiden katveeseen jää aina tieto, että sukupuolia yhdistäviä tekijöitä on aina enemmän kuin erottavia.

Toinen tarina perustuu aktiiviseen sivuuttamiseen. Ei muisteta, että monet suomalaisen yhteiskuntatutkimuksen klassikot Lähiöravintolasta (1985) Kunnian kenttiin (1992) tai psykohistorian järkäleet Miehen kunniasta (1994) Murtuneisiin mieliin (2013) käsittelevät nimenomaan mieskokemusta.

Kun Helsingin Sanomat kertoo lastenpsykiatri Jari Sinkkosen suulla, että ”valkoista heteromiestä hutkitaan nyt kuin viimeistä päivää”, odottaisi, että joku kysyisi miestutkijoilta, onko näkemykselle katetta. Kun sukupuolesta on kysymys, vahva näkemys kuitenkin ohittaa tiedon.

Tutkijat, tasa-arvotoimijat ja kansalaisjärjestöt voisivat kertoa erilaisista poikien ja miesten elämään kohdistetuista kehittämishankkeista ja niiden historiasta, mutta se sopisi huonosti tarinaan siitä, mitä kaikkea ”feministit kieltävät”.

 

Vaikka nuorten miesten syrjäytyminen on otsikoissa harva se viikko, uutismedioista vain Yle on noteerannut tuoreen Poikatutkimus-antologian. Kuuliko kukaan Jyväskylän yliopistossa elokuussa pidetyistä miestutkimuspäivistä, joilla käsiteltiin muun muassa isoisiä, siivousalalla työskenteleviä miehiä ja ”tahdonvastaisessa selibaatissa” eläviä inceleitä?

Samalla viikolla, kun mediassa kuhistiin Petersonista, Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan miesjaosto juhli 30-vuotista historiaansa.

Sukupuoli on edelleen mediassa etupäässä nollasummapeliä. Meitä feministejä se kutsuu ikuiseen sukupuolisotaan. Suomessa 1980-luvulta lähtien tehdyn miestutkimuksen sivuuttaessaan media toistaa manosfääriksi kutsutun miesoikeusaktivismin ajattelutapaa: mies on mies, eikä mikään sukupuoli.