Eläintarinoiden konnat ja sankarit
Kolumni: Eläinten inhmillistämisen kanssa on helppo astua väärälle polulle, kirjoittaa Tiina Raevaara.
Puolustan usein eläinten inhimillistämistä. Se on monella tapaa ajan hengen vastaista. Jo eläinsuojelullisistakin syistä pidetään tärkeänä, ettei eläimille oleteta ihmisen tunteita tai tarkoitusperiä.
On siis tarpeen tarkentaa: en puolusta vääränlaista inhimillistämistä, eläinten omien ominaisuuksien unohtamista. Niistä onneksi karttuu koko ajan lisää tutkimustietoa, kun muun muassa tuotantoeläimiä on alettu tutkia muustakin näkökulmasta kuin pelkkinä materiantuotantolaitoksina.
Puolustan sellaista inhimillistämistä, jossa eläin pyritään näkemään aktiivisena, tuntevana olentona. Ajattelen, ettei ihmisellä oikein ole muita keinoja päästä toisten yksilöiden pään sisään kuin samastuminen. Ytimeltään inhimillistäminen on minulle siis sitä, että myönnetään ei-ihmiseläimelläkin olevan tarpeita ja tunteita.
Inhimillistämistä voi ajatella arvon antamisena, ja sitähän meidän luontosuhteemme todellakin kaipaa.
