Ojasta allikkoon
EU-vaalien jälkeen Merkel on Hollanden ja Cameronin puristuksessa, kirjoittaa Helena Petäistö.
”Kansa on puhunut!” julisti Ranskan äärioikeiston johtaja Marine Le Pen, kun Euroopan unionin kolmesta suurimmasta jäsenmaasta peräti kahdessa voiton vei EU:n vastainen puolue. Jo yhdessä olisi EU:ssa riittänyt sulattelemista.
Kuitenkaan EU-parlamentin voimasuhteet eivät muutu. Ja tosiasiassa EU-vastaisten puolueiden pääsy suurimmiksi puolueiksi on pitkän kehityksen tulos.
Jo 1990-luvun puolivälissä unioniin laimeasti tai epäillen suhtautuvat pääsivät EU-maiden johdossa valtaan. Siksi yhteisen valuutan, euron, läpivienti jäi puolitiehen ilman yhteistä talouspolitiikkaa – mistä puutteesta on talouskriisin puhjettua saatu maksaa kovaa hintaa Euroopassa.
Täällä Ranskassa on mielenkiintoista todeta, että äärioikeiston Marine Le Pen ei suinkaan vaadi maan eroa EU:sta, eikä hän vaalien jälkeen ole vaatinut eroa enää eurostakaan. Nyt hän puhuu vain euroa koskevasta kansanäänestyksestä. Siksi ranskalaisten, joiden enemmistö haluaa ehdottomasti pitää euron, oli turvallista äänestää protestina Le Penin puoluetta.
Britannian UKIP puolestaan vastustaa EU:ssa kaikkea. Se vasta onkin suurta näytelmää, sillä Britannia ei kuulu euromaihin, ei passittomaan Schengen-alueeseen, se ei ole ottanut EU:n sosialipolitiikkaa, eikä se ole edes maatalouspolitiikan maksumies. Pääasiassa se siis mekkaloi suureen ääneen kaikesta siitä, missä se ei ole mukana.
