Oikeaa ruokaa, kiitos! Elintarvikkeita tehdään samalla tavalla kuin rautanauloja

Oho, mainoksen mukaan ”nyt se on vihdoin kaupoissa; kunnon lenkkimakkara! Uudessa lenkissä on paljon lihaa ja vähemmän lisäaineita.” Hyvä, että yksi suomalaisvalmistaja sanoo viimein selvästi, ettei meillä mitään kunnon makkaraa ole syöty. Luultavasti vain paljon jauhoja, suolaa ja rasvaa ja mitä lienee, jota moni ei ole oikeasti halunnut tietääkään.

Kuinka paljon skandaaleja tarvitaan, että meilläkin viimein kirkastuu, etteivät teolliset valmisruoat ole sama asia kuin tuoreista raaka-aineista tehty ruoka? Ja se, ettei halvalla saa laatua. Ei hevosenlihassa vikaa ole, vaan siinä, mitä valmisruokiin pistetään.

Monissa asioissa olemme Euroopan kärkeä, mutta elintarviketavoissamme pihalla. Outo mantra siitä, että suomalainen ruoka on puhdasta ja laadukasta, kuvastaa hämärtyneitä käsitteitä – ja on tarkoitushakuista.

Suomalainen maaperä on Euroopan puhtaimpia, mutta teemme sen raaka-aineista säilöntä- ja lisäaineiden voimalla teollista ruokaa, josta alkuperäinen on puhtaus kaukana.

Aivan samaa tehdään muuallakin, mutta kansalaisille ei uskotella, että se olisi yhtä laadukasta ja terveellistä. Täällä kuluttajat tiedostavat kirkkaasti teollisen ja tuoreen ruoan välisen suuren eron. He tekevät valinnan näiden välillä tietäen eivätkä siinä uskossa, että pelkkä kotimaisuus takaisi laadun.

Suomalainen aivopesu on pannut uskomaan, että meidän teollinen mössömme olisi jotenkin parempaa. Jo EU-komission tutkimus aikoinaan osoitti muun muassa sen, että kinkkumme oli Euroopan vetisin.

Niin kauan kuin elintarvikkeita tehdään samoilla periaatteilla kuin rautanauloja, ei voi olettaa, että saa syödä laatua. Jos maksimaalinen voitto on kantava ajatus, saamme syötäväksi mitä hyvänsä.

Suomen tilannetta vielä pahentaa äärimmilleen viety keskittyminen. Suuret kauppaketjut saavat määrätä sekä hinnan että laadun. Lopputuloksena kuluttaja maksaa ylihintaa eikä viljelijä tienaa tarpeeksi – ja laatu on mitä se on.

Muualla Euroopassa kuluttaja voi valita. Hän voi halutessaan mennä ostamaan tuoretta ja lähiruokaa pikkukaupoista. Meillä se vaihtoehto on tuhottu niin perusteellisesti, että viime vuosien yritykset pistää taas pystyyn laadukasta ruokaa tarjoavia lähikauppoja eivät onnistu millään. Noidankehä on valmis, kun ei ole tarpeeksi kysyntää, ei synny tarpeeksi tarjontaakaan. Eikä kysyntää tule lisää, kun ei ole tarjontaa.

Suomalainen pistää kyllä autoonsa parhaat öljyt, mutta tankkaa itseensä mitä tahansa. Sitten ihmetellään allergikkoja, diabeetikkoja ja laktoosi-intolerantteja verenpaineen noustessa jo pelkästä ajatuksesta. Niin kauan kuin näin on, elintarviketeollisuuden ja jakelun keskittyminen saavat jatkua kansanterveyden uhalla.

Viime päivinä olen syönyt paljon vähärasvaista ja terveellistä hevosenlihaa, jota olen ostanut hevosenlihakaupasta. Siitä asti kun 15 vuotta sitten pistin nokkani elintarvikeasioihin olen syönyt luomua ja lähiruokaa.

Luulin tietäväni teollisten valmisruokien vaaroista, mutta silti yllätys oli, ettei niissä enää käytetä oikeaa lihaa juuri enempää kuin suomalaisessa makkarassa.

Olen oppinut uuden ranskankielisen sanan ”minérai”. Se tarkoittaa eläimen ruhossa kaikkea sitä jäljelle jäävää, joka vielä 20 vuotta sitten tuhottiin. Nyt siitäkin tehdään valmisruokiin ”lihaa”, joka saadaan uusilla kemian ihmeillä jopa lihan makuiseksi. Non, merci!