Nykyiset tekijänoikeussäännöt eivät helpota opettajien työtä mediakasvatuksessa

En ole koskaan täysin ymmärtänyt, mitä mediakasvatus pohjimmiltaan on.

Ilmeisesti sitä, että lasten ja nuorten olisi hyvä oppia, että kaikkien mediatuotosten takana on ihminen ja se näkyy jäljessä.

Sen sijaan ymmärrän hyvin, että nykyiset tekijänoikeussäännöt eivät helpota opettajien työtä mediakasvatuksessa.

Suosituin artikkeli Opettajan tekijänoikeus -blogissa vuonna 2012 käsitteli YouTuben käyttöä opetuksessa ja kysyi, saako tuubin videoita näyttää luokassa.

Video on monelle kouluikäiselle jopa ensisijainen esitystapa ja YouTube tärkein kanava. Internetissä videon merkitys vain kasvaa. Mediakasvatuksen nimissä olisi hyvä analysoida, miten videolla voi vaikuttaa ja mihin voi luottaa.

Harmi vain, että YouTube-videoita ei saa esittää julkisesti. Lainoppineetkaan eivät ole yksimielisiä siitä, onko oppitunti yksityinen vai julkinen tilaisuus. Ohje opettajalle kuuluu: “Oppilaitoksessa tapahtuva esittäminen on julkista esittämistä, joten YouTubea ei voida opetuksessa käyttää.”

Miltäs tämä kuulostaa: Hanki lupa. Skannaa lehti tai tallenna nettisivu. Leimaa kopio. Raportoi kopio “Raportointi- ja leimauspalvelussa”. Sellainen on Kopioston digilupa peruskouluille ja lukioille.

Luvalla saa rahaa vastaan skannata painettuja julkaisuja ja käyttää tekstiä sekä kuvia verkkosivuilta. Tarkoitus on varmasti hyvä, mutta anteeksi nyt vain: toteutus on arkielämälle vieras. Korkeakoulut eivät sentään moista lupaa tarvitse.

Digilupa onkin kohdannut kritiikkiä: se voi hämärtää tekijänoikeuksien oppimista – jos oppilas kerää luvalla verkosta materiaalia, hän ei välttämättä joudu pohtimaan, mikä on sallittua.

Samaan aikaan jokainen saa ladattua suosikkibändinsä koko tuotannon helposti, ilmaiseksi (ja laittomasti) itselleen verkosta.

Koulu voisi olla paikka, jossa lapset oppivat kunnioittamaan tekijänoikeuksia, eivät kohtaamaan tai kiertämään oppimista hankaloittavia sääntöjä ja raportointijärjestelmiä. OAJ:lle lobattavaa?