Nimi poliittisen kotinsa menettäneille persuille: Entä jos sittenkin Terho-koti?
PAKINA: Jukka Ukkola tarjoilee vielä vaihtoehtoja Siniselle tulevaisuudelle.
Sen jälkeen, kun perussuomalainen puolue hajosi kahtia erinäisten juonittelujen, huijausten, rötösten, salaliittojen, konspiraatioiden, kähmintöjen, vehkeilyiden, järkeilyjen, suunnitelmien, peukalointien, vaihtoehtoisten faktojen, masinointien, manipulointien, keplottelujen ja metkujen jälkeen, on tullut aika etsiä uutta nimeä emopuolueesta irronneelle puolikkaalle, joka kutsui itseään ensi hätään Uudeksi vaihtoehdoksi.
Tuo nimi kuitenkin muistuttaa liikaa vanhaa Demokraattista vaihtoehtoa, joka aikoinaan lohkesi Skdl:stä, muttei ollut demokraattinen eikä vaihtoehto, vaan katosi nopeasti omaan mahdottomuuteensa.
Mahdollisesti Uvalle on tähän mennessä jo keksittykin parempi nimi, mutta kokemuksen perusteella sen vakiintumista ei voi pitää varmana ainakaan ennen käräjäoikeuden, hovioikeuden, korkeimman oikeuden, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja kielitoimiston päätöksiä. Siksi uuden nimen etsintää voidaan vallan hyvin jatkaa edelleen.
Yksi keino on muodostaa uusi nimi anagrammina.
Koska puoluejako sikisi siitä, että Sampo Terhon kannattajat menettivät poliittisen kotinsa hävittyään puheenjohtajavaalissa, tuntuisi jotenkin luontevalta nimetä uusi tyyssija Terho-kodiksi. Tuo nimi taitaa kuitenkin jo olla muussa käytössä, ja ehkä se on jonkun mielestä myös ennenaikainen.