”Amerikka” ei ole maa vaan myytti

Luvattu maa ja ryysyistä rikkauksiin ovat hokemia, jotka levisivät kaikkialle maailmaan musiikissa, kirjallisuudessa, taiteessa ja elokuvissa.

Profiilikuva
näkökulma
Teksti
Benita Heiskanen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Aloitan syksyisin Yhdysvaltain tutkimuksen johdantokurssini pyytämällä opiskelijoita kirjoittamaan taululle käsitteen, jonka sana ”Amerikka” tuo heille mieleen. Opiskelijat peilaavat ensimmäisenä päivänä esittämiään mielleyhtymiä kirjoitelmissa, joita työstävät kurssin aikana.

Ylevät ihanteet – onni, mahdollisuudet, vapaus ja unelma – toistuvat joka vuosi vastauksissa; ylimielisyys, ego ja tekopyhyys ovat esimerkkejä kritiikistä. Hollywood, Manhattan ja villi länsi esiintyvät tarunhohtoisina paikankuvina, ja omenapiirakka, BBQ ja hampurilainen makukokemuksina. ”West Virginia, mountain mama”, rock‘n’roll ja Elvis kertovat paikkaan liitetystä äänimaisemasta.

Esimerkeistä voi päätellä, että ”Amerikka” ilmenee opiskelijoille ennen kaikkea uskomuksina, tarinoina ja myytteinä.

Amerikkalaisuuteen liittyvät myytit juontuvat niin kansakunnan perustamisasiakirjoista kuin kansanperinteestä ja tutkimuksesta. Populaarikulttuurin kautta ne omaksutaan ikään kuin varkain.