Ukko jalustalla

Kolumni: Jos yhä pidättäydymme pronssipatsaissa, niiden kohteet on valittava paremmin, kirjoittaa kirjailija Tuomas Kyrö.

Profiilikuva
Kolumni
Teksti
Tuomas Kyrö
Kirjoittaja on kirjailija.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pronssiukko jalustalla, hevosen selässä, miekka ja prenikat paikoillaan. Käsi ojennettuna tulevaisuuteen, menneisyyteen. Ukko on kunnostautunut sodissa, politiikassa, urheilussa tai uskonnossa.

Patsas ei ole hetkellisen inspiraation tulos. Tilaaja on aina valtaapitävä. Se voi tarkoittaa diktaattoria, hallitsevaa kirjallisuuskäsitystä tai tarvetta viestiä kansallisvaltiosta jotain ulospäin.

Patsaan taiteellinen arvo on rajallinen. Sen ympärillä olevat arvot muuttuvat. Mikä patsasta tehdessä oli normaalia, on satojen vuosien kuluttua halveksittua puuhaa. 2000-luvulla orjakauppa ei enää ole osoitus filantropiasta ja bisnesvainusta.

V. I. Leninin patsaat takasivat töitä neuvostokuvanveistäjille, mutta materiaalien laatu oli kehno. Patsasta julkistettaessa he joutuivat jännittämään, pysyykö pää paikallaan. Jos pronssipää putosi, putosi myös oma pää.