Mitä pienempi, sen parempi
Julkisen sektorin tehtävä ei ole työllistää vaan palvella kansalaisia, kirjoittaa Juhana Vartiainen.
Minulla on ollut Suomeen saavuttuani ilo ja etuoikeus tutustua monipuolisesti suomalaiseen julkishallintoon, muun muassa erilaisten kurssien, tapaamisten , pienryhmien, esitelmävierailujen ja seminaarien kautta.
Jututin hiljan erästä valtion virkamiesjohtajaa, joka kertoi, miten hänen osastonsa oli saavuttanut tavoitteensa ja suorittanut mallikkaasti kaikki tehtävänsä. Keskustelussa oli aikaisemmin käynyt ilmi, että heiltä oli viety valtiovallan päätöksellä resursseja (rahaa) ja he olivat irtisanoneet henkilöstöä. Kysyin, eikö tavoitteiden saavuttaminen pienentyneellä henkilökunnalla ollut osoitus siitä, että osasto oli ollut alun perin tehoton ja että irtisanomiset olivat siinä mielessä perusteltuja ja veronmaksajan edun mukaisia. ”Kyllä, mutta hinta oli kova”, vastasi johtaja, tarkoittaen sitä, että oli ollut pakko irtisanoa. Irtisanomiset olivat siis hänelle kustannus.
Tämän erittäin arvostetun ja kokeneen johtajan suhtautuminen on kokemukseni mukaan edustava. Suomalainen virkakunta on yleisesti mallikasta ja korkeamoraalista, ja arvelen varsinaisen korruption olevan olematonta. Henkilöstön vähenemistä vastustetaan kuitenkin kovasti ja irtisanomisia pidetään kustannuksena. Ajattelutapa läpäisee hallintoa. Kun organisaatioita uudistetaan, lopetetaan ja yhdistellään, muistetaan usein kertoa ylpeinä että kaikki työpaikat voitiin säilyttää. Kun organisaatiot ponnistelevat töiden löytämiseksi kaikille, niillä lienee taipumus onnistua.
Veronmaksajan ja kansantalouden näkökulma on kuitenkin toinen. Julkisen vallan pitää suorittaa mallikkaasti eduskunnan sille määräämät tehtävät, mutta ne pitää tietysti tehdä mahdollisimman vähin resurssein, veronmaksajalle ja kansantaloudelle kohdistuva rasitus minimoiden – ja siksi myös mahdollisimman pienellä, ei suurella, henkilöstöllä.
