Mitä jos et tietäisi, mikä lukio on

Tietoa ei kukaan osaa etsiä, ellei ympärillä ole ihmisiä, jotka tekevät niin. Lukioon tai yliopistoon ei voi haluta, jos ei tiedä, mitä ne tarkoittavat.

Profiilikuva
näkökulma
Teksti
Sofi Oksanen
Kirjoittaja on kirjailija.

Isoäitini näki meren jo nuorena, vaikka hän ei asunut rannikolla, ja Saarenmaallakin hän ehti käydä Viron ensimmäisen tasavallan aikana, sillä maan sisäistä turismia ei ollut varattu vain varakkaille kaupunkilaisille. Itse näin meren ensi kertaa muutaman kuukauden ikäisenä ja kasvoin maailmaan, jossa jatkuva matkustaminen oli normaalia töiden ja perheen vuoksi.

Asun nyt merellisessä Helsingissä, jossa on vaikea kuvitella sitä, että tänne syntyneelle lapselle reissu merenrantaan olisi yhtä tavoittamaton kuin matka kuuhun. Se ei kuitenkaan ole itsestään selvää, ja havahduin muistamaan tämän luettuani Elena Ferranten kahden tytön ystävyydestä kertovan Napoli-kirjasarjan. Ferranten pikkutytöille kotikorttelia ympäröivää maailmaa ja sen mahdollisuuksia symboloi meri.

Napoli sijaitsee meren äärellä. Siitä huolimatta Ferranten 1940-luvun lopulla syntyneille tyttölapsille meri tuntuu saavuttamattomalta. Kun toinen tytöistä tekee ympäristössään poikkeuksellisen ratkaisun jatkaen keskikoulusta lukioon, hänen ystävättärensä kysyy, mikä on lukio, koska hän ei tiedä, mikä se on.

Ja kun koulutie vie lukioon menevän tytön kotikorttelia kauemmas, hän vihdoin näkee meren ensimmäistä kertaa ja häikäistyy näystä. Vasta sen jälkeen hän huomaa, että sanomalehdistä löytyy tietoa kaikenlaisista asioista. Oivallus syntyy, kun hän tajuaa, että häntä paremmin lukiossa pärjäävä poika, ihastuksen kohde, lukee sanomalehtiä.