Missä kulkee raja?

Harvat aihepiirit enää ovat tabuja, kirjoittaa Kristina Carlson.

Profiilikuva
seksi
Teksti
Kristina Carlson

Kun olin lapsi minua neuvottiin, ettei soutuveneellä saa viistää liian läheltä muiden ihmisten mökkirantoja. Ei ollut sopivaa uimarannalla panna pyyhettään ihan toisen viereen. Hyvin suomalaisia opetuksia.

Tutkimusten mukaan suomalaisen ihmisen fyysinen reviiri on senttejä laajempi kuin esimerkiksi eteläeurooppalaisilla. Minustakin tuntuu ikävältä, jos joku jonossa tai liikennevälineessä työntyy liian lähelle.

Psyykkisten rajojen määritteleminen on kai vaikeampaa. Eri kulttuureissa vaihtelee se, mitä puheenaiheita pidetään sopivana etenkin, kun ihmiset eivät tunne toisiaan hyvin. Rahasta, politiikasta, uskonnosta ja seksistä puhumista ainakin ennen välteltiin. Rahasta ja seksistä vaiettiin häveliäisyydestä, politiikkaa ja uskontoa taas pidettiin tulenarkoina aiheina.

Kumma kyllä vaikuttaa siltä, että sairaudet eivät kuulu kiellettyihin aiheisiin. Puolituntemattomienkin voi kuulla selostavan toisilleen joko omia ja tuttavapiirinsä sairauksia. Ruumiillisuuteen liityen urheiluharrastukset ja -saavutukset ovat suosittu aihe. Ruoka ja syöminen myös, mutta seksi ei edelleenkään.