Kukamikähä?
Presidenttiehdokkuus on niin kovaa työtä, että se, joka lopulta presidentiksi valitaan, luultavasti riemuitsee enemmän ehdokkuuden päättymisestä kuin valinnastaan. Virkaan astuminen merkitsee hullunmyllyn loppua ja rauhoitusajan alkamista.
Jo tähän mennessä ehdokkaista on kaivettu esiin kaikki kaivettavissa oleva ja vähän ylikin. Tämä johtuu siitä, että he ovat lähes identtisiä presidentin virkaan kuuluvissa kysymyksissä. Kaikki ovat uskottavasti isänmaan asialla, jokseenkin yhtä mieltä itärajasta ja itänaapurista, rikollisten armahtamisesta ja Suomen kansainvälisestä asemasta, jopa Natosta. Kun näissä ei saada näkyviin eroja, on pakko kysellä muuta – muutenhan äänestäjät saattaisivat äänestää ketä tahansa eivätkä parasta. Siksi ehdokkailta pitää kysyä hölmöjäkin kysymyksiä, kuten ”Mikä on lempiruokasi?”, ”Milloin itkit viimeksi?”, ”Missä tilanteessa olisit valmis tappamaan?”
Näitä perustellaan sillä, että ne valaisevat vastaajan persoonallisuutta ja arvomaailmaa.
