Miksi yliopistojen autonomia on ongelma?
KOLUMNI: En välttämättä luottaisi siihen, että hallitus osaisi säännellä yliopistojen toimintaa paremmin kuin ne itse, kirjoittaa Thomas Wilhelmsson.
Lappeenrannan opettajankoulutus siirretään Joensuuhun ja poliitikot vaativat yliopiston päätöksen kumoamista. Opetusministeri kertoo television pääuutislähetyksessä, että yliopistojen valintajärjestelmiä muutetaan tämän hallituskauden aikana, mainitsematta asian kuuluvan yliopistojen päätösvaltaan. EK moittii yliopistojen ”suojattua” asemaa, kertoo Helsingin Sanomien otsikko.
Näillä esimerkeillä on yhteinen piirre: yliopistojen autonomiaa ei niissä arvosteta. Mutta miksi se on ongelma?
Euroopan yliopistojen liiton selvitys vuonna 2009 osoitti autonomian tason vaihtelevan huomattavasti organisatorisen, rahoituksellisen, henkilöstöpoliittisen ja akateemisen autonomian osalta. Järjestö totesi yliopistojen autonomian kehittämisen olevan avain sille, että ne pystyvät vastaamaan uusiin haasteisiin yhä monimutkaisemmassa ja kansainvälisemmässä toimintaympäristössä.
Hyvä yliopisto pyrkii useisiin opetukseen, tutkimukseen ja yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen liittyviin tavoitteisiin. Yliopisto ei ole yritys, jonka menestymisen tärkein viimekätinen mittari useimmiten on tuloslaskelman viimeinen rivi.
