Kenellä on isoimmat käsitteet
3
MIN
Helmikuussa 2022 Eurooppa siirtyi kitisten ja ryskyen karuun aikakauteen. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö lausui: ”Naamiot on riisuttu ja vain sodan kylmät kasvot näkyvät.”
Tätä aikaa on nyt eletty, ja vuodenajat ovat vaihtuneet.
”Reaalipoliitikko näkee maailman sellaisena kuin se on, ei sellaisena kuin sen soisi olevan”, kirjoittaa Heikki Aittokoski Helsingin Sanomissa kesäkuussa 2023. Hän taustoittaa reaalipolitiikan käsitteen historiaa ja viittaa presidentti J. K. Paasikiven sota-ajan kiteytykseen: ”Kaiken viisauden alku on tosiasiain tunnustaminen.”
2020-luvun reaalipoliitikko ymmärtää, ettei kannata rakennella pilvilinnoja Venäjästä.
Ymmärrän reaalipolitiikan idean enkä kannata perusteetonta optimismia missään maailmantilanteessa. Mutta haluan kiinnittää huomiota sanojen käyttöön.
Kun puhutaan realismista, tehdään aina valintoja. Valtion taloudenpidosta puhuttaessa sanotaan mielellään, ettei yhteisiä varoja ole nyt ”realistista” käyttää kulttuuriin, hoivaan tai sivistykseen. Oikeasti kukaan ei tiedä, onko ne ”realistisempaa” käyttää hyvätuloisten veronalennuksiin, bensiinin hinnankorotusten kompensoimiseen, kallioiden ja metsien räjäyttämiseen jäähallien tieltä, Apotin ja Sarastian kaltaisiin tietojärjestelmiin tai kymenlaaksolaiseen gp-rataan.
Kun puhutaan tarkoitushakuisesti ”elämän tosiasioista”, tarkoitetaan raakuutta, riistoa ja sortoa. Rauhansopimukset, kansainvälinen yhteistyö ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus ovat siinä diskurssissa ideologisia kuorrutteita todellisuuden karvaan kakun päällä.
