Miksi kahvilat eivät tarjoa suomalaisherkkuja?
Kesäloman päätteeksi kyselen, voisimmeko saada kahviloita, jotka uskaltavat olla ylpeästi suomalaisia. Ihmettelen, mihin viedä ulkomaisia vieraita, sillä kahvilamme ovat sekä tarjoiluiltaan että miljööltään vain kopiointia muualta – eivätkä kopiot koskaan pärjää alkuperäisille! Ongelma johtuu siitä, ettei Suomessa nähdä, kuinka paljon hyvää tarjottavaa meillä itsellämme olisi.
Ensimmäisenä kaipaan pullantuoksua. Yhdysvalloissa chocolate cookies -paikat puhaltavat suklaantuoksua kadulle asti. Parempaa houkutinta on todella turha hakea.
Eniten odotan suomalaista kostutettua täytekakkua! Siis tavallista vanhanaikaista täytekakkua. Muualla täytekakut ovat kuivia. Kostutettu kakku on suomalaistarjoilujeni ehdoton hitti, jota ranskalaisystäväni nimittävät gâteau mouilléksi (märkä kakku) ja jota he aina pyytävät! Täytekakkujen pitäisikin olla komeasti esillä suomalaiskahviloiden kuningattarina. Niistä leikattaisiin paksuja viipaleita niin kuin lapsena mummolassa.
Suomalaisen kahvipöydän perusherkku pulla maistuu meille, mutta myös muille. Neuvoin eräälle Helsinkiin tulevalle Ranskan radion toimittajalle, mistä saa parhaat korvapuustit. Hän ihastui niin, että toi niitä mukanaan koko perheelle ja vielä minullekin kiitokseksi. Tosin korvapuustit, niin kuin monet muutkin herkut, ovat ruotsalaisia, mutta onhan meillä pitkä yhteinen historia. Pulla on sitä paitsi yhtä helppo sana kuin sauna; sen oppii turistikin helposti.
Marjoissamme on tunnetusti enemmän makua kuin muualla Euroopassa. Varsinkin mustikkapiirakkamme on suuren ihmettelyn ja ihastelun kohde. Eurooppalainen pensasmustikka kun ei maistu juuri miltään.
Takuuvarma makea tarjottava ovat suomalaiset lätyt (tai letut, mutta olen Pohjanmaalta eli lättyvyöhykkeeltä) mansikkahillon ja kermavaahdon kanssa. Tie jopa ranskalaismiehen sydämeen kulkee lätyillä täytetyn vatsan kautta. Miksei kahvilalla voisi olla erityinen lättypäivä, jos niitä ei ehditä tehdä joka päivä? Lättyjähän rakastavat kaikki.
Yhtä paljon kuin täytekakkua, kaipaan suomalaisissa kahviloissa oikeita voileipiä. Voileivät ovat pitkään olleet menestystuote Manner-Euroopassa, kun meillä kikkaillaan muilta kopioiduilla sämpylöillä, wrapeilla ja muilla – vaikka Suomessa on oikea voileipäperinne.
Voileipämuodin aloitti belgialainen Le Pain Quotidien; laatutilpehööriä maalaisleivän päällä. Ensimmäinen voileipäpaikka avattiin Brysselissä 20 vuotta sitten. Menestys oli huikea. Nyt ”jokapäiväistä leipää” ja sen kopioita löytyy Pariisia, Roomaa ja New Yorkia myöten. Muiden mielestä suomalaisten voileipien aatelia ovat ne, joiden päällä on mätiä tai kalaa eri muodossa. Niistähän meillä ei ole puutetta.
Ranskassa pohjoinen menestystuote on rieskakolmioleipä nimeltä pain polaire, napapiirileipä. Rieska tuodaan Ruotsin Lapista. Sikäläinen leipomo on nyt kuulemma jättifirma Ranskan markkinoiden takia. Samaan aikaan meillä kopioidaan brittejä ja jenkkejä syömällä mauttomia höttökolmioleipiä.
Suomalaisuuden ydintä ovat ruisleipä ja karjalanpiirakka. Ne eivät välttämättä osu aivan nappiin muille kuin meille, mutta suomalaiseen kahvilaan nekin tietysti kuuluvat. Hapankorput sillilautasella taas kolahtavat ranskalaisellekin alkuhämmästelyn jälkeen.
Suomen metsien ihanista sienistä tehdyt lämpimät sieni-juustovoileivät saavat aina osakseen ihastelua. Eikä ihme, sillä eurooppalaisissa sienissä ei ole pohjoisiin sieniin verrattuna juurikaan makua.
Euroopan kahvilat tarjoavat usein päivän keittoa. Nirppanokille ranskalaisillekin voin tarjota silmät ummessa kolmea suomalaisherkkua; sieni- ja lohikeittoa, ne vievät heiltä kielenkin mukanaan, mutta uskokaa tai älkää, myös itse tehtyä hernekeittoa.
Voisimmeko viimeinkin alkaa olla ylpeitä omista herkuistamme ja pitää niitä tarjolla niin matkailijoille kuin itsellemmekin?
Kirjoittaja on MTV3:n uutisten Pariisin-kirjeenvaihtaja, joka hoitaa myös EU-asioita.