Rauhaa vai krokotiilin ruokintaa
Monet vaativat rauhaa, mutta eivät piittaa tippaakaan siitä, mitä se ukrainalaisten kannalta oikeasti tarkoittaa.
4
MIN
Isoisäni Veikko ja Eero kammosivat sotaa. Eivät ideologisesti, vaan käytännössä. He olivat nähneet sitä rintamalla vuosien ajan, toinen Maxim- konekiväärin ja toinen 75 PstK/40 -panssarintorjuntatykin takaa.
Siksi rauha oli heille aina tavoittelemisen arvoista, vaikka sota jätti sieluun myös katkeruutta.
En silti usko, että heitä olisi millään ilveellä saanut lähtemään rauhanliikkeen marssille. Molemmat olisivat vierastaneet rauhanjärjestöille ominaista ajatusta siitä, että heillä olisi aikanaan ollut jokin parempi vaihtoehto kuin aseellinen taistelu. Puna-armeijalla kun taatusti oli omat konstinsa väkivallattoman kansalaisvastarinnan varalta. Itä-Euroopassa koettiin, mitä ne olivat.
Ja Ukrainan Butšassa saatiin huomata, että vanha ohjesääntö on voimassa. Puolustajan valinta koskeekin lähinnä sitä, missä hyökkääjän väkivalta ensisijaisesti kohdataan. Rintamalla vai kotikadulla?
Tämä sama valinta on edelleen ukrainalaisten edessä. Sota jatkuu kolmatta vuotta eikä loppua ole näköpiirissä. Aikajakso on pieni ikuisuus.
Jatkosodan kalenteriin rinnastettaessa maa elää ikään kuin loppuvuotta 1943. Silloin Suomessa vallitsi jo sotaväsymys. Tuossa vaiheessa tehdyt rauhantunnustelut kuitenkin osoittivat, ettei sodasta ollut mahdollista irtautua ilman kohtuuttomia riskejä.
Rauhasta puhutaan nytkin. Rauhanpuhe saattaa vieläpä entisestään lisääntyä tulevina kuukausina. Rauhanpuhujilla on kuitenkin erilaisia motiiveja.
