Mikä paikallinen sopiminen? Siitä suunniteltiin Suomen talouden pelastajaa jo 1990-luvulla
NÄKÖKULMA: Työllisyys ei kasvanut paikallisia sopimuksia käyttöön ottaneissa yrityksissä sen enempää kuin muissakaan yrityksissä, kirjoittaa Roope Uusitalo.
Keväällä 1993, reilut 20 vuotta sitten, työmarkkinajärjestöt totesivat, että paikallisen sopimisen edistäminen on sekä yritysten että niiden henkilöstön etujen mukaista. Syksyn 1993 ja syksyn 1994 sopimuskierroksilla lisättiin monilla aloilla paikallisen sopimisen mahdollisuuksia.
Kuulostaako tutulta? Ehkä pitäisi?
Vuoden 1997 Tupo-sopimuksessa päätettiin myös toteuttaa paikallista sopimista ja luottamushenkilöiden asemaa koskeva tutkimus. Seuraavana vuonna Turun yliopiston työoikeuden laitos teki professori Matti Kairisen vetämässä projektissa kyselyn vajaaseen 2 000 toimipaikkaan.
Neljätoistasivuisessa kyselyssä selvitettiin, missä määrin toimipaikoilla oli sovittu paikallisesti kaikkiaan 49 mahdollisesta sopimisen kohteesta. Kysymykset koskivat palkkausta, työaikajärjestelyjä ja henkilöstön asemaa.
Turun yliopiston keräämä kyselydata yhdistettiin aikanaan Talouselämän kokoamaan Suomen 500 suurinta yritystä kattavaan tilinpäätöstietokantaan. Näin saatiin kasaan tutkimusaineisto, jossa oli sekä paikallista sopimista että yritysten menestystä ja työllisyyttä koskevia tietoja paristasadasta suomalaisesta suuryrityksestä.
