Menneisyyden vääryyksien muistaminen on paras rokote niiden uusiutumista vastaan
Leninin muistamisen sijasta olisi aiheellisempaa muistaa hänen perustamansa totalitaarisen valtion uhreja, kirjoittaa Olli Nurmi.
Venäjän hyökättyä Ukrainaan viimeiset sirpit ja vasarat siirrettiin Virossa pikavauhtia syrjään. Venäjällä suunta on ollut päinvastainen.
Poliittisten murrosten hetket tunnistaa parhaiten siitä, kun patsaita kaadetaan ja uusia pystytetään. Toisen maailmansodan jälkeen kaikkialle Berliinistä itään nousivat Leninin patsaat sekä Neuvostoliiton sotamuistomerkit. Ne muistuttivat siitä, kenelle valta kuului. Neuvostovallan oikeutusta kannateltiin ”suuren isänmaallisen sodan” muistolla voitonpäivän juhlineen.
Näissä samoissa henkisissä taisteluhaudoissa sotii yhä myös Vladimir Putinin hallinto. Sodan uhrausten muistamisen ohessa pääroolissa on suurvalta-aseman ja militarismin ihannointi. Historiapolitiikka on valjastettu palvelemaan autoritaarisen hallinnon etuja.
Pronssisoturi-patsaan siirtäminen Tallinnan keskustasta sotilashautausmaalle keväällä 2007 sai osakseen maailmanlaajuista huomiota. Siirtoon ryhdyttiin, kun patsaasta oli muodostunut osalle Viron venäläisvähemmistöstä protestointipaikka. Neuvostosotilaiden muistamisen lisäksi patsaalla käytiin vastustamassa Viron valtiota, mihin myös Venäjä tarttui hybridivaikuttamisessaan.
