Kansanedustajien imagonrakennus on erikoinen taiteenlaji

Profiilikuva
Eveliina Talvitie
Teksti
Tuomo Lappalainen
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Oli varhainen kevät vuonna 2002; ehkä huhtikuu, sillä maa oli jo sula. Ajoimme valokuvaaja Hannu Lindroosin kanssa pitkin Nurmijärven pikkuteitä ja etsimme oikeaa risteystä. Sivutiellä piti ohjeiden mukaan tulla vastaan ensin mäki ja sen jälkeen vihreä talo metsän keskellä.

Perillä odottivat Matti Vanhanen silloisen Merja-vaimonsa kanssa, vasta tehdyt voileivät ja pino Vanhasen uutta Vaikeita valintoja -pamflettia. Kutsussa oli puhuttu kirjanjulkistuksesta, mutta paikan päällä kävi nopeasti selväksi, että isäntä halusi esitellä toimittajille muutakin.

Kirja oli syntynyt nopeasti, mutta talon rakentamiseen oli mennyt useampi vuosi. Oppositiossa oli kuulemma aikaa.

Yhdeksän vuoden takaiset tapahtumat palautuivat mieleen, kun luin Eveliina Talvitien tuoretta Vanhasesta kirjoittamaa kirjaa Mies joka halusi olla asia (WSOY). Siitä syntyy kuva, että nuhteettoman nurmijärveläisen omakotiperheenisän imago kiusasi Vanhasta. Hän ei ollut sitä rakentanut, vaan media.

Noinkohan?

Jos Vanhasen imago ei ollut hänen itsensä luomus, ainakin hän tarjosi toimittajille hyvät rakennustarpeet.

Poliitikkojen imagonrakennus on erikoinen taiteenlaji. En ole tähän päivään mennessä tavannut ministeriä tai kansanedustajaa, joka myöntäisi julkisen kuvansa vastaavan yksi yhteen todellisuutta. Mutta en ole myöskään törmännyt yhteenkään poliitikkoimagoon, joka olisi täysin vailla totuuspohjaa.

Useimmat poliitikot myös näkevät julkisen kuvansa eteen paljon enemmän vaivaa kuin haluavat ikinä myöntää.

Vanhasen kohtaloksi koitui se, että hänen imagonsa oli alun perin liian siloinen. Pienikin tahra näkyy sellaisessa heti.

Alexander Stubbilla on nyt hiukan sama tilanne. Supermiehen maine kantaa hetken, kunnes tulee vaihe, jolloin suurikaan uroteko ei ole enää uutinen. Jokainen pieni kömmähdys sen sijaan noteerataan tarkasti, ja niitä myös odotetaan vesi kielellä.

Pitemmän päälle on parempi rakentaa imagoa kuten Timo Soini, niin että rosot korostuvat ja maine kestää jopa pienet skandaalit.

Ellei sitten ole Mauno Koiviston tai Sauli Niinistön kaltainen pelimies, joka osaa muokata julkista kuvaansa niin taitavasti, ettei se edes näytä imagonrakennukselta.