Väsynyttä vaalikeskustelua
Kaikki urheilun ystävät tietävät, ettei arvokisavoitoilla ole enää samanlaista hohtoa kuin ennen, kun monien lajien maailmanmestaruuksista kilpailtiin vain joka neljäs vuosi. Nyt maailman parhaat kohtaavat toisensa esimerkiksi yleisurheilussa niin usein, että vain tosi niilo jaksaa pitää kirjaa, kuka milloinkin on ykkönen.
Television vaaliohjelmille on käynyt samalla tavalla.
Vanhaan hyvään aikaan puolueiden puheenjohtajat kohtasivat tv:ssä kerran ennen vaaleja, ja siinä kaikki.
Silloin oli oikeasti kysymys Suuresta vaalikeskustelusta isolla S:llä. Sekä poliitikot että toimittajat valmistautuivat lähetykseen huolella ja panivat peliin kaiken osaamisensa.
Näissä vaaleissa pääministeriehdokkaat ehtivät tuskin pestä pakkelit kasvoilta edellisen vaalikeskustelun jäljiltä, kun seuraava paneeli jo painaa päälle.
Televisiosta tulee viikkokausia jos jonkinlaista neljän suuren tenttiä, pääministeritenttiä ja kaikkien eduskuntapuolueiden puheenjohtajien väittelyä. Kuvaan kuuluu, että jokaista haastatellaan totta kai myös erikseen kaikkiin mahdollisiin välineisiin.
Seuraukset näkyvät. Puoluejohtajat jankkaavat väsyneesti samoja etukäteen harjoittelemiaan fraaseja ja osaavat ulkoa toistensa repliikit. Toimittajienkin on välillä vaikea peitellä kyllästymistään.
Timo Soinista (ps) piti tulla vaalikeskustelujen piristysruiske, mutta hänen esiintymisensä on ollut sitä jäykempää mitä korkeammaksi perussuomalaisten gallupsuosio on noussut. Soinin ottaminen pääministeritentteihin on johtanut vain siihen, että demarien, keskustan ja kokoomuksen jännite on latistunut entisestään.
Kallista tv-aikaa käytetään enemmän virheiden välttelyyn kuin oman linjan kirkastamiseen.
Suuressa maailmassa studioyleisöstä käytetään englanninkielistä termiä live audience. Suomalaisissa vaalikeskusteluissa yleisökin on lähinnä pystyyn kuollut.
Useimmiten paikalla ei edes ole aitoa yleisöä, vaan puolueiden aktiiveja, joiden tärkein tehtävä on nyökyttää päätä oikeassa kohdassa ja hymähdellä välillä huvittuneesti kilpailijapuolueiden puheenjohtajille.
Tavallaan se on rehellistä. Loppujen lopuksi vaalikeskusteluissa pätee sama kuin muutenkin politiikassa. Tärkeintä on kuka sanoo, ei se mitä sanotaan.