Kidutusta omaksi iloksi

Eduskunnassa pidettiin seminaari, johon oli tuotu Islannista saakka liikemies todistamaan, että Lappiin saadaan kevyesti kymmenien miljoonien eurojen tulot, kun ulkomaalaiset pyydä ja päästä -kalastajat saadaan houkutelluiksi jokien rannoille lohia kalastamaan.

Sitä varten lohen merikalastus olisi kokonaan kiellettävä suomalaisilta ammattikalastajilta ja kalastus olisi sallittava vain lohien kutupaikoilla pohjoisen joissa. Lohta saisivat pyytää vain ne, joilla on aikaa ja rahaa matkustaa Lappiin kalastusta harrastamaan.

Matkasaarnaajan ylistämä pyydä ja päästä -kalastus on kieroutunut vapakalastuksen muoto, jossa kalastuksen tarkoituksena ei ole kalan pyytäminen ruoaksi vaan huvittelu.

Kalastaja väsyttää vieheeseen tarttunutta kalaa niin kauan, että saa sen rannalle, punnitsee ja valokuvaa kalan, silittelee ja ihailee sitä aikansa ja laskee vahingoittuneen ja uupuneen kalan veteen. Kalastaja saa nautintonsa siitä, että on kokenut adrenaliiniaan nostavan hetken kalan rimpuillessa siiman päässä.

Pyydä ja päästä -kalastajille on yhteistä se, että he ovat pahoin vieraantuneet luonnosta eivätkä ymmärrä, ettei eläimen rääkkääminen ole eettisesti hyväksyttävää missään muodossa.

Matkasaarnaaja todisti kalojen rääkkääjien tuovan Islantiin miljoonia dollareita ja kuvaili, miten paljon tuotot kasvavat, kun sama kala voidaan kalastaa useita kertoja. Hän jätti kertomatta, ettei normaali islantilainen päästä pyydystämäänsä lohta takaisin jokeen, vaan ottaa saaliin talteen ja käyttää sen ruokana.

Ulkomaalaiset pyydä ja päästä -kalastajat saattavat Islannissa lohia virtaan laskea, heille kalojen rääkkääminen ei ehkä ole vastenmielistä.

Miksi tyytyä vain kalojen rääkkäämiseen?

Omaksi nautinnokseen eläimiä kiduttavia sanottiin ennen sadisteiksi, nyt heidän varaansa halutaan rakentaa Lapin matkailuelinkeinon tulevaisuutta. Jos eläinrääkkäykseen perustuvaa turismia halutaan tosissaan kehittää, miksi tyytyä vain kalojen kiusaamiseen, kun mahdollisuuksia on paljon muitakin.

Joitakin vuosia sitten metsästäjiä houkuteltiin Lappiin ampumaan poroja, mutta se ei kovin monta turistia tuonut. Puolittain kotieläimeksi koetun poron ampumisesta puuttui kiduttamisen elementti, joka pyydä ja päästä -kalastuksessa on vetonaulana.

Rääkkääminen olisi yhdistettävä myös porojen ampumiseen. Näin siitä saataisiin uusi matkailuvaltti; harrastus houkuttelisi varmasti suuria määriä eläinrääkkääjiä Lapin tunturihotellien asiakkaiksi ja jakaisi tuloja laajemmalle kuin vain jokivarsille.

Hotellien läheisyyteen voitaisiin rakentaa noin neliökilometrin suuruisia aitauksia, joihin koottaisiin viidenkymmenen poron tokka. Turisti puettaisiin metsästysasuun, ja hän saisi aseekseen jousen ja puupäisen nuolen, joka olisi teroitettu niin, että se tunkeutuisi poron nahan läpi mutta ei painuisi syvälle lihaan. Metsästäjä voisi käyttää myös omia aseitaan, mutta nuolien kärjessä ei saisi olla väkäsiä.

Aitaukseen päästettäisiin kerralla vain yksi metsästäjä, joka tuhannen euron päiväluvalla saisi ampua kolmea poroa. Henkilökunta huolehtisi, että osuman saanut poro tuotaisiin ampujan luo ja turisti valokuvattaisiin saaliinsa kanssa niin, että matkasta jäisi mukava muisto, jota näytellä kotona omaisille ja tutuille.

Poroja ei päästettäisi takaisin aitaukseen ennen kuin niiden saama haava olisi parannettu, poro terve ja valmis uudestaan metsästettäväksi. Näin voitaisiin samaa poroa ampua useita kertoja ja yhdestä porosta saataisiin moninkertaiset tuotot samalla tavalla kuin pyydä ja päästä -kalastuksessa väitetään saatavan kaloista.

Poro ei tällaisen metsästyksen kohteena olosta ehkä kärsisi sen enempää kuin se kärsii tunturissa, jossa sitä vaivaavat sääsket, silmäsairaudet, saivaret, keuhkomadot ja mönkijöillä liikkuvat saamelaiset. Aitauksessa elävän poron elinkaari olisi varmasti pitempi kuin luonnossa vaeltavan, joka otetaan teuraaksi useimmiten jo vasana, siis alamittaisena, ja syötetään tappamista kammoksuville pyydä ja päästä -kalastajille poronkäristyksenä ja muina Lapin herkkuina.

Pyydä ja päästä -poronmetsästys toisi Lappiin kymmenien miljoonien eurojen tulot vuosittain. Se on suurempi summa kuin lohenkalastuksella Lapissa koskaan uskotaan saatavan.

Matkailun edistämiseen olisi nyt käytettävä kaikki keinot, häpyrensseli heitettävä nurkkaan ja etiikka turhana kehityksen esteenä unohdettava. Eläinten rääkkäystä voidaan kehittää niin, että porojen lisäksi pyydä ja päästä -metsästettäviksi valitaan muitakin eläimiä metsästäjän ammattitaidon mukaan.

Aloittelijoiden rääkättäväksi tuotaisiin kotieläimiä, jotka ovat helppoa saalista: lammasta tai sikaa ei ole vaikea päästä niin lähelle, että huonompikin jousella ampuja siihen osuu, ja taitavalle metsästäjälle aitaukseen voidaan tuoda villejä eläimiä, jopa petoja.

Hyvin hoidettuna karhuakin voidaan varmasti ampua jousella kymmeniä kertoja haavaa aina uudelleen lääkiten. Pyydä ja päästä -karhunmetsästys toisi Lappiin varmasti huomattavasti enemmän turisteja kuin lohien kiusaaminen.

Monien mielestä myös ihminen on vain eläin. Joidenkin kohdalla tämä selvästi myös pitää paikkansa; jos eläinrääkkäys on sallittua matkailun edistämiseksi ja ihminen on eläin, niin miksi ei annettaisi turistien rääkättäviksi myös ihmisiä? Montakohan sataa miljoonaa euroa matkailutuloja Lappiin siten saataisiin? 

Kirjoittaja on kirjailija.