Mässäilyä ja selityksiä
Pahimmillaan juuri selitysten hakeminen luisuu mässäilyksi.
Keskiviikkona 4.6. Oulun poliisi julkaisi tiedotteen. Sen mukaan ”erään keskustan kerrostalon kellarikomerosta oli löydetty voimakkaasti haisevia pakkauksia”. Seuraavien päivien lööpit täyttyivät Oulun epäillyistä vauvasurmista.
Eräällä Facebook-seinällä pohdittiin, onko tapauksen hetki hetkeltä seuraaminen journalismia, ”joka auttaa meitä jäsentämään tapahtunutta”. Naapurien haastattelu tv-uutisissa oli erään keskustelijan mukaan ”täysin käsittämätöntä ja masentavaa”.
Muutamaa viikkoa aiemmin kahta ihmistä syytettiin joukkosurman suunnittelusta Helsingin yliopistossa. Uutisissa kaksikon kerrottiin tutustuneen, ”koska ei ollut ketään muuta”. Natsitervehdys videoitiin. Monia keskustelijoita yököttivät paitsi itse tapaukset, myös median tapa puida niitä. Heistä tapaukset kertoivat häiriintyneestä mielestä, joka ei yksityiskohdista tule ymmärrettävämmäksi.
Verkkokommentoijat huolehtivat siis ihan samasta kuin viestinnän professoritkin: viihteellistyminen jäytää, keltainen lehdistö nielaisee koko uutiskentän.