Pauliine Koskelon rajalakilausunto oli pettymys

Eduskunnan perustuslakivaliokunta päätti 11.4. puoltaa jatkoa rajapoikkeuslaille (niin sanotulle käännytyslaille). Kiireellinen käsittely vaatii eduskunnan 5/6 enemmistön tuen. Valtaosa valiokunnan asiantuntijoista katsoi, ettei laki olisi säädettävissä edes perustuslainsäätämisjärjestyksessä, koska se on ristiriidassa perustuslain perusratkaisujen, kansainvälisten ihmisoikeuksien tai EU-oikeuden kanssa.

Jatkolaki sai kuitenkin tukea valtioneuvoston oikeuskanslerilta ja eduskunnan oikeusasiamieheltä, siis poliittisten valtioelinten valitsemilta lainvalvojilta. Heidän rinnalleen asettui Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen entinen tuomari Pauliine Koskelo, joka mainitaan tällä tittelillä valiokunnan lausunnossa.

Käsittelyn päättyessä asiantuntijoiden lausunnot julkaistaan. Ne ovat siis julkisen keskustelun oikeutettu kohde.

Koskelon lausunto on ongelmallinen. Alussa hän sanoo rajoittuvansa tarkastelemaan asiaa ”Euroopan ihmisoikeussopimuksen valossa”.

Perustuslakivaliokunnan tehtävänä onkin arvioida lakiehdotusten perustuslainmukaisuutta ja suhdetta kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. Mutta lausunnossaan Koskelon irtautuu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT:n) tulkintakäytännöstä ja esittää lain tueksi näkökohtia, jotka ovat poliittisia tai ristiriidassa ihmisoikeuksien perusteiden kanssa.

Osa Koskelon lausunnosta on asian kannalta keskeisten EIT:n ratkaisujen kuvailua. Kritiikkini koskee tuon jakson jälkeen tulevaa pohdintaa, jossa lakia ei arvioida Suomen ihmisoikeusvelvoitteiden valossa vaan ehdotetaan irtautumista Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tulkinnoista.

Koskelo kutsuu tuomioistuimen ratkaisuja ”silmien ummistamiseksi” ja vääristää niiden sisällön väittämällä, että niiden lähtökohtana olisi että ”jokainen siviililtä näyttävä henkilö… on päästettävä maahan” ja että tällöin kansallisella turvallisuudella ei olisi ”mitään sijaa”.

Nämä ovat virheellisiä ja vastuuttomia lausumia kenen hyvänsä suusta, saati EIT:n entisen tuomarin eduskunnalle esittäminä. Jokainen juristi tietää, ettei turvapaikan hakeminen tarkoita pääsyä maahan vaan pääsyä suojelun tarpeen yksilölliseen arviointiin, jossa muun muassa kansalliseen turvallisuuteen liittyvät asiat selvitetään.

Koskelon uhkakuva on perusteeton. Asian­­tuntijan tulee esittää eduskunnalle totuudenmukainen kuvaus: riskinä ei ole hallitsemattomien ihmismassojen vyöryminen Suomeen vaan turvapaikkatutkinnan kuormittuminen ja siinä yhteydessä sovellettujen vapaudenriistojen lisääntyminen.

Vasta yksilöllisen tutkinnan kautta päätetään, kenellä on oikeus tulla maahan. Siihen asti henkilö on Suomen lain alainen ja oikeutettu tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin – mutta tarvittaessa vapautensa menettäneenä.

Koskelo myös väitti, ettei rajapoikkeus­lain jatkamisen käsittelyssä ”olennaisin piirre” ole Suomen ”push-back” eli turvapaikanhakijoiden työntäminen takaisin Venäjälle, vaan ”vieraan valtion tai valtiollisen toimijan järjestämä ”push-in”.

Tämä on populistisen poliitikon suuhun istuva heitto, mutta ei tuomarin tai asiantuntijan kieltä. Lausuma on ristiriidassa ihmisoikeuksien perusteiden kanssa: Suomen vastuuta ja velvoitteita suhteessa turvapaikanhakijaan on arvioitava yksilön ihmisoikeuksien ja Suomen perustuslain kannalta.

Se, että joku on joutunut ihmiskaupan, vainon tai välineellistämisen uhriksi, ei vapauta Suomea oikeudellisesta ja moraalisesta velvollisuudesta kohdella häntä oikein. 

Martin Scheinin on kansainvälisen oikeuden professori.