SK:n lukijoilta: Suomeen tarvittaisiin nettiyliopiston lisäksi myös kunnon nettikirjasto

Suomeen tarvittaisiin nettiyliopiston lisäksi myös kunnon nettikirjasto.

Profiilikuva
Kirjeitä
Teksti
Suomen Kuvalehti
Suomen Kuvalehti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Nettiyliopiston lisäksi tarvitaan nettikirjasto

SK:ssa 50/2020 oli kiinnostava Roope Uusitalon kirjoitus ”Tarvitaanko lisää yliopistoja?” Uusitalon mukaan tarvitaan, mutta nettiyliopisto. Sen saavutettavuus olisi ylivoimainen ja koulutuksen tasa-arvo edistyisi.

Samoilla saavutettavuus- ja tasa-arvotavoitteilla pitäisi toteuttaa myös nykyisiä vaatimattomia nettikirjastoja laajempi ja helppokäyttöisempi nettikirjasto.

Tällaisten nettihankkeiden ongelma on, että poliitikot pitävät konkreettisia kohteita parempina. Punatiilinen yliopiston tai kirjaston päärakennus on näkyvämpi ja ymmärrettävämpi kuin verkossa piilevä hahmoton olio.

Mainio esimerkki on Suomen satavuotisjuhlavuoden merkkihanke. Helsingille lahjoitettiin sata miljoonaa euroa maksanut kirjasto: Oodi. Koko maan kannalta Oodilla ei ole juuri merkitystä, mutta sillä on hienot puitteet. Sata miljoonaa nettikirjaston kehittämiseen olisi ollut merkittävä sijoitus koko Suomelle.