Lapseni ei keksinyt älypuhelinta – silti hänen ikäluokkaansa paheksutaan valtavasti sen käyttämisestä

KOLUMNI: Pokémon Go -villityksen aiheuttama tunnereaktio alkoi jo tuntua vitsiltä, kirjoittaa Tiina Raevaara.

Profiilikuva
älypuhelimet
Teksti
Tiina Raevaara
Tiina Raevaara on filosofian tohtori ja kirjailija.

On ikiaikainen ilmiö, että vanhemmat sukupolvet paheksuvat nuorempia. Niin sen kai kuuluu mennäkin: ehkä taustalla on jonkinlainen tarpeellisen vakauden taannut, evoluution vahvistama suojamekanismi. Liian nopea totaalinen muutos voi olla ihmiskunnalle tuhoisa siinä missä mille tahansa muullekin eliölajille. On luonnollista olla epäilevä uusien aikojen suhteen. Hyväuskoinen on usein myös hölmö.

Ihmiskunta on sopeutunut maailmaan paitsi geeneiltään myös kulttuuriltaan. Pidämme muistissa menneiden sukupolvien hankkiman tiedon ja rakennamme uutta tietoa sen varaan. Liian nopeassa muutoksessa joutuisimme toimimaan vajavaisin tiedoin.

Kauniisti ajateltuna muutosvastarinta on siis välttämätöntä.

 

Loppukesästä Suomeenkin ajautunut Pokémon Go -villitys keräsi ympärilleen valtavan määrän paheksuntaa, niinkin paljon, että tunnereaktio alkoi tuntua jo vitsiltä. Puhelin kädessä kaupungilla laahustaneet lapset ja nuoret aiheuttivat monessa kaipuun vanhojen aikojen perään (olivat ne vanhat ajat sitten 1950- tai 80-luvulta). Pokémon-pelin sijaan lapsille tarjottiin ajanvietteeksi muun muassa kymmentä tikkua laudalla ja mustikoita.