Lähi-idän DDR raunioina – Syyrian sota on yllättävä tragedia

PÄÄKIRJOITUS: Rauhanenkeleinä toimivat Venäjä, Iran ja Turkki: kolme maata, jotka ovat korviaan myöten osapuolia Syyrian sodassa.

Profiilikuva
Aleppo
Teksti
Ville Pernaa
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden päätoimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Syyrian sota on kestänyt kuusi vuotta, ja sotatoimissa on kuollut 300 000 ihmistä. Syyriassa oli ennen sotaa 22 miljoonaa asukasta, joista yli puolet on nyt joko paennut maasta tai lähtenyt maan sisällä sodan jaloista pois. Paossa on yli kahden Suomen asukasluvun verran syyrialaisia.

Tragedia on jossain määrin yllättävä. Syyria ei ollut todennäköisin maa raunioittavan sisällissodan tantereeksi, Lähi-idän asteikolla. Toisen maailmansodan jälkeen itsenäistyneessä Syyriassa alkuvuosikymmenet olivat täynnä vallankaappauksia, sotia ja toisaalta valtioliittoja naapurimaiden kanssa.

 

Olot alkoivat vakiintua 1970-luvun alussa, jolloin nykyisen presidentin isä Hafez al-Assad nousi valtaan. Hän vannoi arabisosialismin nimiin. Uskonnon vaikutusta ohennettiin, koulutusta ja tasa-arvoa lisättiin, mutta diktaattorin kuri oli kova.

Entisestä Ranskan alusmaasta tuli Neuvostoliiton läheinen liittolainen. Syyria oli Lähi-idän DDR: maailmankolkkansa pisimmälle kehittynyt Neuvostoliiton liittolainen.