Lähdekritiikki riittää – sääntelystä ei tarvitse edes puhua: Suomen mediapolitiikassa on vallalla malli Cajander
KOLUMNI: Trollit ovat voittaneet, jos erimielisyys aletaan tulkita informaatiovaikuttamiseksi, kirjoittaa Anu Koivunen.
Mediasta puhutaan yhä useammin sodan kielikuvin tantereena, jolla totuus ja valhe kamppailevat ja jossa informaatiovaikuttaminen kiihottaa erimielisyyksiä sekä kylvää epäluottamusta.
Tuoreessa Ulkopoliittisen instituutin julkaisussa Mika Aaltola tarkastelee vaalivaikuttamista ”geopoliittisena pelinä”, jossa ammattimedialla on keskeinen rooli. Vaikka Yhdysvaltain presidentinvaalissa venäläiset tilit hyödynsivät Facebookia, Googlea ja Twitteriä valeuutisten ja täsmäpropagandan levittämisessä, oli ratkaiseva merkitys kuitenkin perinteisen median tavalla ”valkopestä” tietomurroilla hankittu aineisto ja antaa sille näkyvyyttä.
Skandaalin ja draaman nälkä nähdään turvallisuuspoliittisena riskinä, koska se heikentää ammattimedian arvostelukykyä ja altistaa sen strategisten tietovuotojen houkutuksille.
”Me kaikki olemme maanpuolustajia.”
Sodan kieli ulottuu median ammattilaisten ohella myös median käyttäjiin.
