Kun Nato ei riitä
Olisi syytä harkita kiinteää pohjoismaista puolustusyhteistyötä, joka nojaa kahdenvälisiin sopimuksiin Yhdysvaltojen kanssa, kirjoittavat Stefan Forss ja Pekka Holopainen.
Presidentti Urho Kekkosen elämäntyö huipentui, kun myös Neuvostoliiton presidentti Leonid Brežnev hyväksyi maansa puolesta ns. Helsingin asiakirjan kesällä 1975. Asiakirja sisälsi silloisten 35 Etyk-maan poliittisen sitoumuksen maiden rajojen ja suvereenisuuden kunnioittamisesta. Etupiiriajattelua ei enää hyväksyttäisi ja jokaisella valtiolla oli oikeus itse valita tiensä, liittoutua tai olla liittoutumatta.
Kylmän sodan päättymisen jälkeen yhteisen eurooppalaisen turvallisuuden normistoa rakennettiin tuloksellisesti 1990-luvulla. Pariisin (1990) ja Istanbulin asiakirjat (1998) on erityisesti mainittava.
Vladimir Putinin Venäjä rikkoi näitä periaatteita jo Georgian sodassa ja myöhemmin Ukrainassa, ensin valloittamalla Krimin ja sitten hyökkäämällä Itä-Ukrainassa.
Pitkäaikainen vakaa rauhan tila on suurimmassa osassa Eurooppaa muuttunut syveneväksi epävarmuudeksi, mikä nostaa puolustuskysymyksen esille etenkin Venäjän naapurimaissa. Samaan aikaan suurin osa Euroopan maista elää taloudellisessa ahdingossa ja puolustuskykyä on ajettu alas. Suomessa kysymys koskee itse puolustusratkaisua.
