Tämä yhteinen masennuksemme
Länsimainen yhteiskunta on kärsinyt voimistuvasta masennuksesta 1980-luvulta alkaen, kirjoittaa Tiina Raevaara.
3
MIN
Mennään suoraan henkilökohtaisuuksiin: maailman tila saa minut masentuneeksi.
On vaikea pysyä toiveikkaana, kun niin monet asiat luisuvat huonommaksi. Luontokato eli kuudes sukupuuttoaalto sen kuin kiihtyy, eikä ihmiskunta tee läheskään tarpeeksi asian eteen – pikemminkin päättäjät vain kiihdyttävät kriisiä toimillaan.
Suomen hallitus oli esimerkiksi mukana EU:n ennallistamisasetuksen kaatamisessa, ja EU:n biodiversiteettistrategiaan liittyvä vanhojen metsien suojelu on lässähtämässä, koska hallitus aikoo määrittää vanhan metsän kriteerit niin ahtaiksi, ettei Etelä-Suomesta löydy mitään suojeltavaa.
Kun luontokadon rinnalla on meneillään ilmastokriisi, sodat leviävät, eriarvoisuus kasvaa ja polarisaatio vahvistuu Suomessakin, ei ihme, että yksilön mieli mustuu.
Koen tunteesta syyllisyyttä. Pitäisi olla toiveikkaampi, pysyä aktiivisena ja yrittää vaikuttaa niihin asioihin, joihin voi. Eihän siitä tulisi mitään, jos kaikki lamaantuisivat vaikeuksien edessä.
