Kumpi on totta: Julkinen talous pian tasapainossa – vai kolme miljardia pakkasella?
NÄKÖKULMA: Kilpailukykysopimus on toistaiseksi vain kasvattanut alijäämää, kirjoittaa Roope Uusitalo.
Jouluaatonaaton Helsingin Sanomissa pääministeri Juha Sipilä myhäili talouskehityksen kääntyneen parempaan suuntaan.
Sipilän mukaan julkisen talouden tasapainottamiseen tähtäävät neljän miljardin euron säästötkin on lähes tehty. Sipilän siteeraaman valtiovarainministeriön tuoreimman arvion mukaan tavoitteesta puuttuu kuulemma enää 60 miljoonaa euroa.
Samassa lehdessä oli valtionvarainministeriön kansantalousosaston vt. osastopäällikön Mikko Spolanderin hiukan pessimistisempi arvio. Spolanderin, valtion virallisen talousennustajan, mukaan talouden nykyisellä kasvuvauhdilla ei voi hankkia julkiseen talouteen niin paljon tuloja, että sillä voisi rahoittaa lakisääteiset julkiset palvelut ja etuudet.
Valtiovarainministeriön joulun alla ilmestyneen ennusteen mukaan julkisen talouden alijäämä on vuonna 2017 hiukan yli 5 miljardia.