Kukaan ei halua leimautua STT:n tappajaksi

PÄÄKIRJOITUS: Jos 130-vuotiaan uutistoimiston toiminta loppuu, syy on yksityisten mediayhtiöiden.

Profiilikuva
Alma Media
Teksti
Ville Pernaa
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden päätoimittaja.

Yritystoiminnassa on tärkeää, että firmalla on sitoutunut omistaja. 13o-vuotiaalla Suomen Tietotoimistolla (STT) on vahva ja laaja omistuspohja.

Omistajajoukkoon kuuluvat lähes kaikki perinteiset suomalaiset sanomalehtikustantajat, jotka ovat muuntuneet monialaisiksi mediayrityksiksi. Ne tekevät lehtien lisäksi juttuja esimerkiksi verkkoon, radioon ja televisioon.

Tietotoimiston suurin omistaja on Suomen suurin mediayritys Sanoma Oyj noin kolmanneksen omistusosuudella ja seuraavana tulee Alma Media noin neljänneksen osuudellaan.

Nämä kaksi suurta mediakonsernia hallitsevat siis yli puolta STT:n osakkeista. Kaikkiaan omistajia on runsaat kolmekymmentä.

Jos suuret suomalaiset mediatalot haluaisivat, niillä olisi yhteinen kukoistava uutistoimisto.