Vapaus, vapaus, entä vastuu?

Koronaviruksen kiihtyvä leviäminen on uusin esimerkki ongelmasta, jonka aiheuttaa vapauden ja vastuun suhteen ymmärtäminen uudella tavalla.

Profiilikuva
näkökulma
Teksti
Hiski Haukkala

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Se olikin hauskaa niin kauan kuin sitä kesti. Suomi onnistui yhdessä monen muun eurooppalaisen maan kanssa painamaan koronavirustartunnat lähes nolliin. Tuloksena oli etenkin tarpeetonta huvilentomatkustamista välttävälle ihmiselle erehdyttävästi normaalia muistuttava kesä: kotimaanmatkailua, mökkeilyä ja rauhallista oleilua kotona kirja kädessä.

Nyt käyrät sojottavat taas kohti pohjoista, ja lienee vain ajan kysymys, kun Suomessakin ollaan taas tiukan paikan edessä. Virus ei ole kadonnut vaan tekee edelleen sen, minkä parhaiten osaa: leviää ihmisestä toiseen, jos me asettaudumme toisillemme alttiiksi.

 

Kamppailumme koronavirusta vastaan paljastaa käsillä olevan laajemman saranakohdan. Se kiteytyy kysymykseen yksilöiden vapauden ja vastuun välisestä sekoitussuhteesta. On selvää, että ihmisillä on oikeus liikkua, harrastaa ja matkustaa. Samoin yrittäjillä on oikeus yrittää.

Mutta jos kaikki käyttävät täysimääräisesti vapauttaan liikkua, harrastaa ja matkustaa, pian kukaan ei enää voi tehdä turvallisesti mitään näistä. Eikä yrittäjä voi yrittää.

Vapauden ja vastuun välinen kytkös on osoittautunut vaikeaksi hahmottaa. Tottelemme kyllä kun käsketään. Mutta jos vain suositetaan, tuntuu se olevan melkein yhtä tyhjän kanssa. Vastuuta enemmän vaa’assa painaa vapaus.

Kyse ei ole vain itsekkyydestä, vaan ilmiön takana lienee laajempi maailmankuvan muutos.

 

Olemme pitkään tottuneet siihen, että maailma kulkee yhä vapaampaan suuntaan. Jo usean sukupolven ajan ihmiskunnan tie on vienyt vapaampaan, vauraampaan ja yksilöiden valtaa lisäävään suuntaan.

Näin on ollut etenkin vauraissa länsimaissa, mutta ajan mittaan yhä suurempi osa koko ihmiskunnasta on päässyt tästä hyvästä osalliseksi. Samalla keskeiseksi on noussut ajatus ihmisten alati kasvavasta vapaudesta ja oikeudesta toimia halujensa ja tarpeidensa mukaan.

Tätä trendiä on ruokkinut kasvava individualismi, joka on nostanut ihmisten yksilölliset toiveet, tarpeet ja pyrkimykset lähes kaiken yhteiskunnallisen keskustelun keskiöön.

Tässä ei sinänsä ole mitään väärää. Yksilöiden vapaudet ja oikeudet ovat tärkeitä. Olemme myös eläneet monin tavoin hyvää aikaa. Etenkin oma ikäluokkani saattaa jäädä historiaan kaikkein vapaimpana ja vauraimpana sukupolvena.

Vapaus alkaa kuitenkin muuttua ongelmaksi, jos se johtaa ihmisten vastuun hapertumiseen tai jopa suoranaiseen moraalin katoamiseen. Vapaus vailla vastuuta voi saada hedonistisia piirteitä. Silloin omien oikeuksien täysimääräinen toteuttaminen alkaa uhata muiden ja kenties jopa kaikkien vapautta, hyvinvointia tai olemassaoloa.

 

Koronaviruspandemia on tästä vain yksi esimerkki. Ilmastonmuutoksessa tai vääjäämättä etenevässä eliölajien sukupuutossa on kyse samasta ilmiöstä.

Kaikkia näitä ilmiöitä yhdistää ihmisten toiminnan merkitys. Koronavirus leviää, koska ihmiset eivät malta noudattaa turvaohjeita ja rajoituksia. Ilmastonmuutos etenee ja koko elonkehä kriisiytyy, koska ihmiset laittavat omat mielitekonsa, tarpeensa ja kulutustottumuksensa planeettamme tasapainon edelle.

Usein kuulee sanottavan, ettei yksilöitä pidä syyllistää vaikkapa ilmastonmuutoksesta. Ei ehkä pidäkään, mutta oikeuksien ja vapauden ohella kaikkia pitäisi muistuttaa vastuustaan näiden ilmiöiden aiheuttamisessa – ja siten myös niiden hallinnassa.

Muistuttelu on tarpeen etenkin demokraattisissa järjestelmissä, joissa ollaan hyvin vaikean yhtälön edessä. Jean-Claude Junckerin tunnettua tokaisua mukaillen: emme tiedä, miten saisimme äänestäjät antamaan meille valtuudet tehdä ratkaisuja, jotka rajoittaisivat heidän vapauttaan kuluttaa ja matkustaa.

Tämä ei onnistu ilman sitä, että ihmiset havahtuvat vapauden lisäksi myös vastuuseen. Maailma muodostuu joukosta moninaisia yhteiskunnallisia käytäntöjä, jotka ajan mittaan kristallisoituvat meitä kaikkia rajoittaviksi mutta samalla myös toimintaa mahdollistaviksi rakenteiksi.

Rakenteet voivat tuntua raskailta ja jopa musertavilta, mutta ne ovat aina palautettavissa mikrotason inhimilliseen toimintaan, vuorovaikutukseen ja valintoihin. Sieltä löytyy myös inhimillisen vapauden ja vastuun viimekätinen lähde: Vapaus valita vastuunsa muistaen – ja sen myös kantaen.

Kirjoittaja on kansainvälisen politiikan professori Tampereen yliopistossa.