Korkeakouluihin voi tulevaisuudessa päästä erilaisia reittejä pitkin
PUHEENVUORO: Ylioppilastodistuksen rooli on ollut merkittävä jo nyt, kirjoittavat Anita Lehikoinen ja Birgitta Vuorinen.
Vain kolmasosa ylioppilasikäluokasta pääsee heti aloittamaan korkeakoulussa, vaikka muutaman vuoden, kirjan ja valmennuskurssin jälkeen valtaosa ikäluokasta todetaan kelvollisiksi korkeakouluopintoihin.
Tällaista odotushuonetta emme tarvitse. Ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakevien tulisi päästä jatko-opintoihin sujuvasti, ilman kalliita ja aikaa vieviä välivaiheita.
Korkeakouluissa aloittavien keski-ikä on 24 vuotta. Korkeaa aloittamisikää selittää osin, että paikoista noin kolmannes menee alaa vaihtaville ja tutkinnon suorittaneille.
Valintajärjestelmämme on kansainvälisesti verrattuna hyvin raskas niin hakijoille kuin korkeakouluillekin.
Useissa maissa, esimerkiksi Ruotsissa ja Isossa-Britanniassa, opiskelijat valitaan pääosin todistusten perusteella. Todistusvalinnat ovat meilläkin käytössä erityisesti luonnontieteessä ja tekniikassa, mutta myös kauppatieteissä.