Linkistä oikeuteen

Profiilikuva
Korkein oikeus
Teksti
Pasi Kivioja
Pasi Kivioja on median murroksesta ja mediataloudesta väitellyt YTT, vapaa toimittaja ja viestintäyrittäjä.

Miksi linkki toisen tiedotusvälineen artikkeliin voi viedä toimittajan syytetyn penkille? Tätä on kieltämättä vaikea ymmärtää. Erityisesti asiaa ovat ihmetelleet ahvenanmaalaisen Nya Åland -lehden entinen päätoimittaja ja toimittaja kuusi vuotta kestäneessä oikeusjutussa, jota puitiin korkeinta oikeutta (KKO) myöten.

Lehti julkaisi vuonna 2016 uutisen, jossa kerrottiin ahvenanmaalaiseen yrittäjään kohdistuvista petosepäilyistä. Miehen nimeä ei mainittu, mutta verkkouutisessa oli journalistisen käytännön mukainen linkki Long Play -julkaisun laajaan alkuperäisartikkeliin, johon miestä oli haastateltu nimellään.

Mies teki rikosilmoituksen Nya Ålandin silloisesta päätoimittajasta ja toimittajasta. Syyttäjä syytti heitä kunnianloukkauksesta ja yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä, koska linkkiä klikkaamalla paljastui miehen nimi.