Kohta media on taas täynnä sotaa

Profiilikuva
journalismi
Teksti
Tuomo Lappalainen
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ei tarvitse olla kummoinenkaan selvänäkijä ennustaakseen, että seuraavat kuukaudet media on taas täynnä sotaa. Enkä nyt tarkoita Irakia enkä Afganistania, vaikka nekin vievät toki osansa uutistilasta.

Marraskuun lopussa tulee kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun talvisota syttyi. Kansakunnan kollektiivisena muistina median kuuluu katsoa välillä myös taaksepäin. Tasavuosipäivä on siihen mainio tilaisuus.

Siksi Mainilan laukaukset, Terijoen hallitus ja Raatteen tie ovat nyt melkein yhtä ajankohtaisia kuin Isaf-operaatio, talebanit ja muut ulkomaansivujen vakioaiheet.

Tasavuosijournalismille on olemassa aito tarve. Toimituksissa tiedetään, että historiajutuilla on laaja ja uskollinen lukijakunta. Kysyntä ja tarjonta kohtaavat.

Mutta vuosipäiviin ripustautumisessa on myös ongelmansa.

Tasavuosia riittää. Tänä vuonna muistetaan talvisodan alkua, ensi vuonna loppua ja kahden vuoden päästä jatkosodan syttymistä. Sen loppumisesta tulee 70 vuotta 2014, ja pian sen jälkeen sama muistamisrumba alkaa taas uudestaan. Toimituksissa on välillä täysi työ löytää tuore näkökulma monta kertaa käsiteltyyn aiheeseen.

Joskus kannattaisi myös miettiä, mitä kaikkea jää käsittelemättä, kun historia ankkuroituu merkkipäiviin.

Kansa olisi varmasti paremmin perillä esimerkiksi hyvinvointivaltion kehityksestä, jos sen ympärille olisi voitu rakentaa samanlainen tasavuosikultti kuin sotatapahtumille ja EU-jäsenyyden kaltaisille valtiollisille mullistuksille. Tasavuosihistoria on ennen kaikkea poliittista historiaa, harvemmin sosiaali- tai kulttuurihistoriaa.

Onneksi merkkivuodet eivät aina ole pakkopullaa.

1980- ja 1990-lukujen talvi- ja jatkosotajutut olivat uusine tietoineen ja näkökulmineen journalismia parhaimmillaan. Toimittajat saivat ottaa kaiken irti asioista, joista oli pitkään suomettumisen vuosina vaiettu.

Suomen sodan (ja autonomian) 200-vuotisjuhlissa medialla on myös ollut aito tiedonvälitystehtävä. Siinä ei ole korjattu vaikenemisen, vaan unohduksen jälkiä.

Mikä voisi olla seuraava näkökulma viime sotiin? Tutkijat kaivavat vaihteeksi urakalla esiin kiusallisia tietoja suomalaisten toiminnasta. Enteileekö se, että sankaritarinoiden aika on taas kohta ohi myös mediassa?