Kiire, hösellys ja rutiini tuhoavat luovaa ajattelua
Ministeriön väellä valot palavat iltamyöhällä, professorit tekevät raporttejaan viikonloppuna, kirjoittaa Hiski Haukkala.
Pariisin kammottavien terroritekojen veri ei ole vielä ehtinyt kuivua, kun Syyriassa jo ammutaan venäläinen hävittäjäkone alas. Kotimainen maahanmuuttokeskustelu saa samaan aikaan uutta repivyyttä Kempeleen traagisista tapahtumista.
Maailman tapahtumat tuntuvat vaativan alati nopeampaa reagointia. Asiantuntijoiltakin odotetaan pika-analyysejä ja nopeita toimenpidesuosituksia. Nyt on aika kortilla.
Kiireessä ei kuitenkaan synny hyvää ajattelua. Havahduin tähän jäädessäni marraskuun alussa kirjoitusvapaalle. Jatkuvasta palaveri-, matkustus- ja touhuamisrumbasta vapautuminen tuntui aluksi suorastaan humalluttavalta vapauden tunteelta. Kroonisesti ylikuormittuneet aivoni saivat hetken vain olla.
Vapauden tunne houkutti hienoiseen lorvailuun, joka puolestaan nopeasti johdatti ajatukset uusille poluille. Uusia polkuja seurasin myös kirjaimellisesti, sillä vapautunut aikareservi vei askeleeni pitkästä aikaa läheiseen kirjakauppaan. Siellä lempeä kohtalo ohjasi käteeni Juha T. Hakalan kirjan Luova laiskuus (Gummerus, 2013).
Nähdäkseni Hakalan viisaan kirjan ydinviesti voidaan tiivistää yhteen sanaan: aika. Luova ajattelu vaatii aikaa, mahdollisuuden fundeerata rauhassa asioita. Tarvitaan myös tilaisuuksia, viime kädessä aikaa, ruokkia päätä monenlaisilla vaikutteilla ja antaa niiden rauhassa sekoittua alitajunnassa. Aivot ovat huikaiseva kone, ja assosiaatiot – uudet ajatukset – kyllä seuraavat aikanaan.
