Keittäjästä tuli kikyn uhri: Riittääkö raha enää rilleihin?

KOLUMNI: Silmälaseja tai lomamatkoja ei osteta bruttopalkalla, kirjoittaa Vappu Kaarenoja.

Profiilikuva
kiky
Teksti
Vappu Kaarenoja
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimituspäällikkö.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kuvan nainen on vakava. Päässä hiusverkko ja liilat silmälasit. Ilmeisesti lasit ovat vanhat.

Olin ajatellut ostaa silmälasit, mutta taitaa jäädä hankkimatta”, porvoolainen keittäjä sanoo Ylen uutisjutussa (28.5.)

Keittäjä on kilpailukykysopimuksen uhri.

Jutussa pääsevät ääneen myös hänen kollegansa. Porukassa on laskeskeltu, millaiseen lomaan on tänä vuonna rahaa. Ei ainakaan samanlaiseen kuin viime vuonna, sillä ”palkkapussi on tänä vuonna tavallista ohuempi”.

Jutun mukaan ohentuminen johtuu kilpailukykysopimuksesta; julkisen sektorin työntekijöiden lomarahoja leikattiin noin kolmannes.