Kansainvälinen tiede?

Yliopiston irtautuminen valtiosta tekee suomalaisten tutkijoiden ulkomaille lähdöstä kalliimpaa ja hankalampaa, kirjoittaa Elina Vuola.

Profiilikuva
apurahat
Teksti
Elina Vuola

Yliopistoista tuli yksityisiä työnantajia vuoden 2010 alussa. Muutoksella on ollut moninaisia vaikutuksia opetuksen ja tutkimuksen käytäntöihin. Yliopistoilla eletään edelleen murrosvaihetta, jossa ohjeistus on sekavaa ja puutteellista ja käytännöt ristiriitaisia.

Kiinnitän huomiota vain yhteen asiaan, yliopistojen kansainvälistymiseen. Eetos tuli yliopistoihin voimalla samoihin aikoihin yliopistouudistuksen kanssa. Olen itse työskennellyt ulkomailla – eri maissa, erilaisissa perhetilanteissa, eripituisia aikoja – kaikissa tutkijanurani vaiheissa. Pidän kansainvälisyyttä olennaisena ja luonnollisena osana tutkijanuraa.

Nykyinen puhe kansainvälistymisstrategioista on kuitenkin monilta osin hämmentävää. Suurin osa tavoitteista näyttää liittyvän ulkomaisten opiskelijoiden ja tutkijoiden houkuttelemiseen Suomeen, osaamisemme markkinointiin ja myymiseen (ns. koulutusvienti) sekä suomalaisten tutkijoiden kansainväliseen liikkuvuuteen.

On outoa, jos kansainvälisyys samastetaan ulkomaalaisuuden kanssa. ”Passiajattelu” voi johtaa siihen, että suomalaisia tutkijoita ei omissa korkeakouluissaan mielletä ”kansainvälisiksi”, vaikka he olisivat viettäneet vuosia ulkomailla ja olisivat kansainvälisempiä kuin yhdysvaltalaiset kollegansa.