Tarpeetonta kasautumista

Pyrin opiskelemaan viestintää, kun olin oikeus­tieteellisessä kolmatta vuotta. Ala kiinnosti, koska olin työskennellyt lukion jälkeen toimittajana. En päässyt. Jos olisin päässyt, olisin vienyt opiskelupaikan joltain, jolla ei vielä ollut paikkaa lainkaan.

Orpon hallitus pitää kaltaisiani useista tutkinnoista kiinnostuneita ongelmana. Hallitusohjelman mukaan tähän puututaan ehkäisemällä korkeakoulutuksen tarpeetonta kasautumista.

Kehysriihessä hallitus päätti, että korkeakouluissa otetaan käyttöön yhden opiskelupaikan sääntö. Ammatilliseen koulutukseen kohdistettu 100 miljoonan euron leikkaus perustuu samaan ideologiaan. Leikkaus kohdistetaan niihin, jotka ovat aiemmin suorittaneet eri koulutusasteilla jo jonkin tutkinnon.

Uusi yhden opiskelupaikan sääntö ei estä vaihtamasta opiskelualaa. Aiemman opiskelupaikan vain menettää, jos tulee valituksi toisen alan tutkintoon. Valmistuttuaan voi aina myös hakeutua suorittamaan toista tutkintoa.

Koulutuksen tarpeettoman kasautumisen ehkäisemisellä pyritään nostamaan koulutustasoa. Ensikertalaisille saadaan lisää aloituspaikkoja, kun yhdellä henkilöllä voi kerrallaan olla suoritusoikeus vain yhteen tutkintoon. Nämä ovat tärkeitä tavoitteita.

Puhe koulutuksen tarpeettomasta kasautumisesta voi kuitenkin olla ongelmallista. Ajatusmalli on lähtökoh­diltaan valtiontaloudellinen. Yksilölle opintopolun joustavuus, mahdollisuus vaihtaa alaa ja syventää omaa osaamista ovat tärkeitä.

Koulutus näyttäytyy hallituksen linjauksissa välineellisenä asiana. Laaja-alainen sivistys ja osaaminen ovat yhteiskunnallisessa keskustelussa säästöpaineiden keskellä jääneet juhlapuheiden aiheeksi.

Nuorten paineet kasvavat, kun koulutuspoliittisista päätöksistä välittyy viesti, että nuorena tehdyt uravalinnat ovat peruuttamattomia. Vaikka tämä on nyt ja tulevaisuudessa virheellinen tulkinta, huoli opiskeluvalintojen merkityksestä elämänpolkuun on ymmärrettävä. Siksi olisi tärkeää myös antaa toisenlaista viestiä: kannattaa opiskella sitä mikä kiinnostaa ja aina voi suuntautua uudelleen. Koulutuspolkumme on rakennettu siten, että umpiperiä ei ole.

Useita tutkintoja suoritetaan, koska työelämässä vaaditaan monipuolista ja yhä laaja-alaisempaa osaamista. Tämän pitäisi olla mahdollista yhden tutkinnon sisällä ja sen jälkeen pienemmillä jatkuvan oppimisen suorituksilla. Vapaa sivuaineopinto-oikeus, tutkinnon jälkeinen alumniopinto-oikeus ja nykyistä laajemmat siirtoväylät ovat tärkeitä, kun yhden opiskelupaikan sääntö tulee käyttöön.

Myös työmarkkinoilla tarvitaan uudenlaista ajattelua. Liian tiukat kelpoisuusvaatimukset jäykistävät työmarkkinoita ja johtavat paineeseen suorittaa useita tutkintoja. Joillakin aloilla, kuten laajasti opettajakelpoisuuksissa, on jo käytössä osatutkintomalli, jossa tutkinnon osana tai päälle kerätään erilaisia pätevyyksiä tuottavia moduuleja. Tämä malli soveltuisi muillekin aloille.

En minäkään olisi oikeasti sitä viestinnän opiskelupaikkaa tarvinnut. Olen voinut syventää viestinnällistä osaamistani omatoimisesti ja olisin voinut hakeutua opiskelemaan samoja sisältöjä avoimen yliopiston kautta. Tämän ymmärrän nyt, vuosikymmeniä myöhemmin. Olisin toivonut ymmärtäväni jo omaa polkuani etsivänä nuorena. En siksi ole kovin innostunut siitä, kun puhutaan koulutuksen ”tarpeettomasta” kasautumisesta.