Varustetaan patsaat tiedolla
Kiusallisten patsaiden kaatajia voi ymmärtää, mutta laajaan puhdistusoperaatioon ei ole syytä. Patsaiden viereen voisi kiinnittää historiallisesta taustasta kertovat kyltit.
Turun keskustassa seisoo Leninin patsas. Harvat ovat sen nähneet. Se sijaitsee Taidemuseonmäellä, ei kovin näkyvässä paikassa.
Patsas on Leningradin kaupungin lahja Turulle vuodelta 1977. Lahja ei ollut toivottu, mutta siitä oli mahdotonta kieltäytyä. Suomettumisen ruumillistuma.
Venäjällä minulle kerrotaan usein tyytyväiseen sävyyn, että Lenin on suosittu Suomessa, koska hän ”antoi suomalaisille itsenäisyyden”.
Yksisilmäinen käsitys siitä, että Suomen itsenäisyys on Leninin ansiota, on Venäjällä hyvin tavallinen. Vielä ongelmallisempi on käsitys suomalaisten kollektiivisesta kiitollisuudesta Leniniä kohtaan. Se luo täysin virheellisen kuvan Suomen ja Venäjän yhteisestä historiasta.
Vaikka kuinka kerron venäläisille, että tämä käsitys ei pidä paikkaansa, rakkaasta ajatuksesta ei haluta luopua. On niin mukava ajatella, että naapuri on kiitollinen. Varsinkin tilanteessa, jossa on onnistuttu riitautumaan melkein kaikkien muiden naapureiden kanssa.
1970-luvulla Suomessa viljeltiin ajatusta siitä, että meidän kuuluisi olla kiitollisia Neuvostoliitolle. Tuolloin Kremlin vaikutusvalta yhteiskunnassamme oli kiusallisen laaja. Siksi ei pidä luulla, että esimerkiksi Leninin patsas Turussa olisi ongelmaton.
Patsaat eivät ole koskaan ”vain historiaa”. Ne lähettävät signaaleja. Eivät vain historiakäsityksestämme, vaan myös siitä, miten miellämme paikkamme maailmassa.
Vuonna 2014, vuosikausia ennen Black Lives Matter -liikkeen nousua kansainväliseksi ilmiöksi ja patsaiden kaatamisen globaalia huumaa, seurasin Kiovassa Leninin patsaiden hävitystä Maidan-vallankumouksessa. Maidanin kansanliike oli oikeasti vain Neuvostoliiton hajoamisen jatke. Leninin patsaiden hävittämisellä manifestoitiin sitä, että oltiin lopullisesti irrottautumassa Venäjän vaikutusvallasta.
Näitä patsaita eivät olleet pystyttäneet demokraattisesti valittu ukrainalainen hallitus tai ukrainalainen ruohonjuuriliike, vaan bolševikit, jotka miehittivät maan. Jos Suomesta olisi tullut osa Neuvostoliittoa, olisi meilläkin ollut Leninin patsaita ympäri maata. Tuskin meistäkään olisi tuntunut järkevältä pitää kaikkia diktatuurin muistomerkkejä pystyssä. Niiden taiteellinen arvokin on olematon.
Venäjällä vanhat Leninin ja Stalinin patsaat edelleen törröttävät melkein jokaisen pikkukaupungin keskustan torilla. Useimmiten torin nimi on yhä Leninin tori, ja pääkatu on Rauhankatu.
Kommunismin ajan nimistä pidetään kiinni, koska ”ei pidä muuttaa historiaa”.
Kummallista, sillä kommunismin aikakauden nimet eivät ole alkuperäisiä. Jos haluttaisiin olla muuttamatta historiaa, vanhoja tsaariajan nimiä pitäisi palauttaa. Sitä Kreml ei kuitenkaan halua tehdä.
Patsaiden kaatamisen innossa on nähty myös ylilyöntejä. Kööpenhaminassa Pieni merenneito -patsaan päälle maalattiin pari viikkoa sitten teksti ”racist fish”, rasistinen kala. Ilkivaltaa on ihmetelty, koska H.C. Andersenin sadusta Pieni merenneito on vaikea löytää rasistisia elementtejä.
Mutta kaikesta päätellen ei olekaan kyse siitä. Teko on pikemminkin kommentti patsaiden kaatamisen innoittajille, muistutus siitä, että jokaisesta patsaasta voi halutessaan löytää jotain epäkorrektia.
Jos sallitaan vain patsaat, joiden tausta on sataprosenttisen nuhteeton, joudutaan todennäköisesti kaatamaan suurin osa. Sellainen puhdistusoperaatio ei ole mahdollinen eikä toivottava.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö patsaita pitäisi pystyä problematisoimaan. Niitä ei välttämättä tarvitse kaataa, mutta niiden historiallista kontekstia pitäisi valaista. En tarkoita amerikkalaisia trigger warnings -kylttejä. Monumentin viereen voi pystyttää asiallista tietoa kyseisen patsaan historiallisesta taustasta.
Lenin oli häikäilemätön diktaattori, joka piti terroria ja teloituksia täydellisen hyväksyttävinä. Tästä syystä on vaikea ymmärtää, miksi hänen kunniakseen täytyy olla patsas Turussa.
Mutta patsaan syrjäinen paikka ja Turun kaupungin ilmiselvä kiusaantuminen koko asiasta kertoo paljon siitä, miten Suomessa suhtaudutaan Leniniin.
Sekin on tavallaan monumentti.
Kirjoittaja on Dagens Nyheterin ja Hufvudstadsbladetin kirjeenvaihtaja Moskovassa.
Maailmalla patsaita kaadetaan ja niiden takia mellakoidaan – Suomessa pystyssä pysyy jopa Lenin