Kaksoiskansalaisuus: Miksi kukaan haluaisi olla tärkeässä virassa ja samalla toisen maan kansalainen?
NÄKÖKULMA: Kansalaisuus ei ole ominaisuus vaan valinta, josta voi vaikkapa urakehityksen takia luopua, kirjoittaa Anna-Lena Laurén.
Norja on demokraattinen, pohjoismainen hyvinvointivaltio, jonka kaikki tunnusluvut, demokratiasta sananvapauteen, ovat maailman kärkitasoa. Se on myös monikulttuurinen maa, jossa asuu eritaustaisia ihmisiä huomattavasti enemmän kuin Suomessa.
Norjaa on toisin sanoen aika vaikea ajatella rasistisena hirmuvaltiona, joka pitää yllä omien kansalaistensa kastijärjestelmää.
Silti Norjassa kaksoiskansalaisuus on sallittu vain poikkeustapauksissa.
Puolustus- ja ulkoasiainministeriöissä kaksoiskansalaisuutta pidetään yleensä turvallisuusselvityksessä esteenä.
Suomi sen sijaan sallii kaksoiskansalaisuuden kautta linjan eikä sitä voi pitää laillisena esteenä jonkin viran saamiseen.