Juna kulkee, Suomi jää

Kirjaviennillä ei mene niin hyvin kuin otsikoissa väitetään. Suomalaisia osaajia on liian harvassa, kirjoittaa Sofi Oksanen.

Profiilikuva
kirjavienti
Teksti
Sofi Oksanen
Suomen Kuvalehti

Vallan linnake -sarjan kolmannella kaudella tutustuttiin TV 1 -kanavan uuteen johtajaan, Alex Hjortiin, joka halusi vaihtaa journalismin tarinallisuuteen. Vertaillessa eri kanavien katsojalukuja hän päätyi siihen, että yleisö ei kaipaa negatiivisia uutisia, vaan menestystarinoita.

Lukiessani kotimaan kirjavientiuutisia nämä Alex Hjortin opit tulevat mieleeni usein. Faktat loistavat poissaolollaan, samoin analyyttinen journalismi.

Kun kymmenen vuotta sitten toimittajat hädin tuskin tunnistivat sanaa kirjavienti, viime vuosina on keskitytty menestystarinoihin. Otsikot hehkuttavat ”miljoonien lukijoiden” yleisöistä, mikäli kirjan oikeudet on myyty vaikkapa englanninkielisille alueille tai Kiinaan. Saavutuksia ne toki ovat, mutta eivät vielä läpimurtoja, kuten nämä asiat usein kerrotaan.

Oikeassa elämässä keskimääräinen painos ulkomailla on noin 2 000 kappaletta, joissakin maissa 500–1 500. Määrät koskevat myös suuria kielialueita. Bestseller-listoilla suomalaisia kirjoja nähdään ani harvoin.

Mikäli kirja floppaa täysin, kirjailijan seuraavan teoksen oikeuksia ei enää osteta, ellei kyseessä ole poikkeuksellisen sitoutunut kustantaja.