Ei ainakaan Monroen doktriini
Presidentti Theodore Roosevelt käänsi status quo -politiikan julistuksen imperialismin työkaluksi.
3
MIN
Viime viikkoina media on Venezuelan tapahtumia kommentoidessaan toistuvasti antanut ymmärtää, että Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on itse asiassa vain palannut varhaisen edeltäjänsä James Monroen jalanjäljille. Tulkinta on harhaanjohtava.
Presidentti Monroe totesi vuosiviestissään kongressille vuonna 1823, ettei Yhdysvallat ollut puuttunut eikä aikonut puuttua Euroopan valtioiden siirtomaihin tai omistuksiin läntisellä pallonpuoliskolla ja jatkoi, että sen sijaan ”emme voisi pitää minkään eurooppalaisen vallan minkäänlaista väliintuloa tarkoituksella sortaa tai vaikuttaa millään muulla tavalla itsenäisiksi julistautuneiden ja itsenäisyytensä säilyttäneiden Amerikan hallitusten kohtaloon muuna kuin epäystävällisen asenteen osoituksena Yhdysvaltoja kohtaan”.
Tätä sittemmin Monroen doktriiniksi nimettyä linjausta on pidetty läntisen pallonpuoliskon status quo -politiikan merkittävimpänä ilmauksena. Se oli alun perin tarkoitettu tukemaan Etelä-Amerikan valtioiden vapaustaisteluja. Siksi Pyhän Allianssin valtoja varoitettiin puuttumasta eteläisen Amerikan asioihin ja varsinkin yrityksistä hankkia siirtomaita sieltä. Vastikkeeksi doktriini ilmoitti Yhdysvaltojen tulevan pidättymään puuttumasta Euroopan asioihin.
Kun Yhdysvaltojen sotilaallinen voima aikanaan kasvoi, muuttui samalla myös suhtautuminen Monroen doktriiniin.
