Uusi leluosasto

Profiilikuva
media
Teksti
Oskari Onninen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja kriitikko.

Jääkiekon MM-kisat Tampereella olivat journalismin penkkiurheilijalle kevään kohokohta, sillä Suomi pelasi huonosti ja liput olivat fanien näkökulmasta turhan kalliita.

Kelpasi lueksia lehtiä, erityisesti Ilta-Sanomia, ja Yleä. Vahtikoiran hampaat purivat eivätkä irrottaneet otettaan Jääkiekkoliitosta tai päävalmentaja Jukka Jalosesta.

Lisäksi Yle sai uutisvoiton. Se kertoi liiton kieltäytyneen yhdenvertaisuusvaltuutetun sovintoesityksestä tapauksessa, jossa kiekkojunioria oli solvattu rasistisesti mutta liitto oli sakottanut huuteluun puuttunutta valmentajaa.

Kulttuuritoimittajana kävi kateeksi.