Nyt Tiktokiin

Profiilikuva
media
Teksti
Robert Sundman
Kirjoittaja on työvapaalla oleva politiikan toimittaja.

Media-alaa seuraava Suomen Lehdistö kertoi joitakin viikkoja sitten, että Helsingin Sanomat herättelee nääntynyttä Nyt-brändiään perustamalla uuden some-toimituksen. Syyskuussa aloittava kuuden toimittajan joukko tekee journalismia esimerkiksi suoraan Tiktokiin.

Helsingin Sanomat ei suinkaan ole ainoa videopalveluun hurahtanut. Samaan aikaan kun Yle on poistanut esimerkiksi podcastejaan ulkopuolisista palveluista ja ohjannut kuuntelijoita omaan Areenaansa, brändit kuten Yle Kioski ja Yle Mix ovat löytäneet paikkansa Tiktokista.

Syyt on helppo ymmärtää. Reuters-instituutin tuoreimmassa Digital News Reportissa analysoidaan, että Tiktok on nuorten nopeimmin kasvava uutislähde.