Erilaisia luontosuhteita

Kolumni: Ihmiset hakeutuvat sinne missä on vihreää, mutta pitävät puhdasta ympäristöä itsestäänselvyytenä, kirjoittaa Silvia Hosseini.

Profiilikuva
Kolumni
Teksti
Silvia Hosseini
Kirjoittaja on esseisti, kriitikko ja äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja.

Tämä on ollut reissukesä. Matkani on kulkenut erikoista reittiä: Teheranista Viitasaaren kautta Edinburghiin. Mieli on pysynyt hyvin mukana, mutta ruumis on ollut vähän ihmeissään, kun sitä on siirrelty ympäristöstä toiseen.

Teheranissa eniten sopeutumisvaikeuksia tuottavat ilmansaasteet. Suurkaupungin alueella asuu noin 11 miljoonaa ihmistä. Autoja on vielä enemmän – yli 13 miljoonaa. Suuri osa niistä on valmistettu 1900-luvulla. Vanhat autot ovat bensasyöppöjä, ja tarjolla oleva polttoaine on heikkolaatuista. Kuivassa, tuulettomassa, 38-asteisessa helteessä tuntuu kuin hengittäisi suoraan pakoputkesta.

Raittiin ilman lisäksi Teheranissa alkaa pian kaivata luontoa. Iranissa on hienoja luontokohteita, ja valtava maa on biodiversiteetiltään rikas. Teheranilaisesta luontosuhteesta ei voi kuitenkaan puhua, sillä sellaista ei ole.

Monet sukulaiseni muistavat vielä ajan, jolloin kaupunki oli täynnä puita ja pensaita. Puutarhoista on jäljellä enää pieniä kaistaleita meluaitojen takana. Luontoa ei näe, mutta sen voi sentään maistaa: viljelijät myyvät teiden varsilla mulperipuun marjoja ja muita hedelmiä.