Hyvä virkamies?

Mediakolumni: The New York Timesin anonyymi mielipidekirjoitus nosti kysymyksen, ketkä ovat todellisia valtaapitäviä, kirjoittaa Vappu Kaarenoja.

Profiilikuva
media
Teksti
Vappu Kaarenoja
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimituspäällikkö.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Syyskuun alussa The New York Times julkaisi Donald Trumpin hallinnon korkean virkamiehen mielipidekirjoituksen. Nimetön kirjoittaja kertoo olevansa osa hallinnon sisällä vaikuttavaa vastarintaa.

Hänen mukaansa ”monet kokeneet virkamiehet [Trumpin hallinnossa] työskentelevät uutterasti sisältäpäin tehdäkseen tyhjäksi osan hänen agendastaan”.

Helsingin Sanomat ei vain uutisoinut kirjoitusta. Lehti julkaisi käännöksen tekstistä sen ”poikkeuksellisuuden vuoksi”.

Teksti ei ollut kovin poikkeuksellinen. Päivää ennen sen julkaisua oli ilmestynyt otteita toimittaja Bob Woodwardin kirjasta The Fear: Trump in the White House. Siinä Woodward kertoo, että virkamiehet ovat esimerkiksi hakeneet asiakirjoja presidentin pöydältä estääkseen häntä perehtymästä niihin.

 

Nimetön mielipidekirjoitus toi vain lisävahvistusta tiedolle, että Valkoinen talo on kaaoksessa.

The New Yorker -lehden toimittajan Masha Gessenin mielestä kirjoituksen sisältöä poikkeuksellisempaa on se, että nimetön kirjoitus julkaistiin. Gessenin mukaan nimettömyyteen suostuessaan lehti nosti kädet pystyyn: se suojelee kirjoittajan anonyymiyttä sen sijaan, että vaatisi valtaapitäviä tilille. Juuri virkamiehet ovat nimettömän kirjoituksen perusteella Trumpin hallinnon valtaapitäviä.

Kansalaiset ovat äänestäneet Trumpin valtaan, joten demokratiaa kunnioittavan lehden luulisi olevan huolissaan hallinnon sisällä vaikuttavasta ”vastarintaliikkeestä”.

Gessen kirjoittaa, että ”anonyymi henkilö tai henkilöt eivät voi hallita ihmisiä, koska ihmiset eivät tiedä, kuka hallitsee”.

 

Toimittajien kuuluu suhtautua kriittisesti poliitikkoihin. Kriittisyys ei kuitenkaan saisi kääntyä ajatukseksi, että virkamiehet tietävät poliitikkoja paremmin.

Kesäkuussa Ylen toimittajat Tiina Merikanto ja Jari Korkki keskustelivat sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisesta suorassa lähetyksessä eduskunnassa. He harmittelivat sote-valmistelun poliittisuutta – että poliitikot asettivat päämäärät ja panivat virkamiehet hommiin.

Niin sen kuuluukin mennä, kun päätetään hyvinvointivaltion keskeisimmistä palveluista.