Vapaa sivistystyö ja risa kuminauha

Ihminen muuttuu passiivisesta pudokkaasta aktiiviseksi toimijaksi, kun hän saa eteensä akryylimaalit, kirjoittaa Tiina Raevaara.

Profiilikuva
Kolumni
Teksti
Tiina Raevaara
Kirjoittaja Tiina Raevaara on filosofian tohtori ja kirjailija.
3 MIN

”Minulla oli kerran tilanne, että rahat olivat lopus­sa ja viimeisistä ehjistä kalsareista katkesi kuminauha. Arvatkaa pohdinko, että mistä saisi rahat teatterilippuun”, kirjoitti provosointiin taipuvainen tuttavani Facebookiin.

Tarkoitus oli vääntää rautalangasta, kuinka kulttuuri on juuri sellaista luksuspalvelua kuin valtionvarainministeri väittikin. Ihminen tarvitsee kodin, ruokaa, sähköä ja päällä pysyvät vaatteet, ja kulttuuririennot tulevat tärkeysjärjestyksessä jossain kaukana, tuttavani ajattelee.

Hallitus on leikkausinnossaan heikentänyt kulttuurikentän elinvoimaa lukemattomin eri tavoin. On muun muassa leikattu toiminta-avustuksia järjestöiltä. Teattereilta, museoilta ja orkestereilta pienennetään niin kutsuttuja valtionosuuksia. Kulttuurilehdiltä leikataan, kirjojen arvonlisäveroa aiotaan nostaa. Kohteita piisaa, eikä kolumnin mitta ehkä riittäisi niiden luettelemiseen.

Yksi eniten minua harmittava leikkaus kohdistuu vapaaseen sivistystyöhön. Kansalaisopistoilta, kesäyliopistoilta ja liikunnan koulutuskeskuksilta leikataan yli 20 miljoonaa euroa.