Tuotesijoittelua

Pakina: En kehu ainuttakaan tuotetta, jota kukaan ei ole minulle lahjoittanut, Jukka Ukkola kirjoittaa.

Profiilikuva
Ukkola
Teksti
Jukka Ukkola
jukka.ukkola@hotmail.com
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Niin sanottu kaupallinen yhteistyö tarkoittaa sitä, että julkisuudessa esiintyvä henkilö kehuskelee tuotteita, joita hän saa lahjaksi – pyytäen tai pyytämättä.

Ennen aikaan tällaista sanottiin puffaamiseksi ja hieman ujosteltiin, mutta nykyisin siitä on tullut maan tapa, johon osallistuvat urheilijat, näyttelijät, toimittajat, tubettajat ja jopa poliitikot.

Tunnustan, että itsekin aikoinani sain kaikenlaisia lahjoja, tikkuaskeista kravatteihin. Yhä edelleen saatan kehaista ystävilleni ja vihollisilleni, että lumoava Taky-liuos poistaa rumentavat hiukset lopullisesti ja aikaansa seuraava perheenäiti käyttää Suvikulta-margariinia. Tiedän kokemuksesta.

Nykyisin kuitenkin lahjahanat ovat ehtyneet, joten kateuksissani alan vastustaa kaupallista yhteistyötä. En kehu ainuttakaan tuotetta, jota kukaan ei ole minulle lahjoittanut tai ei aio lahjoittaa.